Ylelle brutaali paljastus Oliver Helanderin tilanteesta
Oliver Helander heitti vain 76,22 kantaneen avauskierroksen heiton Kalevan kisoissa. Mies jätti keihäskilpailun kesken heiton jälkeen iskeneen selkäkrampin takia.
– Vähän harmittaa, kun lämmittelyssä tuntui todella hyvältä. Olisin melko varmasti heittänyt aika pitkälle tänään. Eka heittokin oli ihan hyväntuntuinen, mutta lähti maailman huonoimpaan asentoon, harmitteli Helander SUL:n tiedotteella.
Tällä kaudella 89,81 metrin kaaren heittänyt Helander avasi tilannettaan enemmän Ylelle. Hän paljasti karun todellisuuden tilanteestaan krampin jälkeen.
– Ensimmäisen heiton jälkeen selkä kramppasi enkä pystynyt liikkumaan kunnolla. Kun käveleminenkin on vaikeaa, myös keihäänheitto on vaikeaa, Helander sanoi Yle Urheilulle.
Helanderilla riitti kuitenkin luottoa EM-kisojen suhteen.
– Käyn magneettikuvauksissa huomenna (maanantaina). Varmistetaan, ettei ole mitään vakavampaa. Uskon, että pystyn heittämään siellä.
LUE MYÖS:
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos