Timmistä kropastaan tunnettu hiihtoässä suostui kuvaussessioon – nainen katuu nyt tapahtunutta
Marit Björgen voitti huikealla hiihtourallaan peräti kahdeksan olympiakultaa ja 18 maailmanmestaruutta. Noiden mestaruuksien lisäksi monet muistavat norjalaisen hänen ruumiinrakenteensa vuoksi.
Björgen oli nimittäin poikkeuksellisen lihaksikas hiihtäjä. Naisesta julkaistut hauiskuvat ällistyttivät. Liikkeelle lähti toki myös ikäviä puheita.
Björgen oli hiljattain norjalaisen Dagbladetin haastattelussa. Hän palasi siinä menneeseen.
Jutussa nostettiin esiin kuvaussessio, jossa Björgen kannatteli yhdellä kädellään painavaa ankkuria. Björgen naureskeli videolle.
– Tein urani aikana paljon outoja juttuja. Sain paljon huomiota lihaksieni vuoksi. Jotenkin hyväksyin sen. En ehkä enää teki tuota. On silti muistettava, että vartaloni ansiosta saavutin myös tulokseni, reagoi Björgen.
Björgen myönsi rehellisesti, että osa ulkonäköä koskevista kommenteista satutti. Hän esitti myös näkemyksensä ilmapiirin muutoksesta.
– Monia asia on mennyt parempaan suuntaan 20 vuoden aikana. Sitten mukaan on toki tullut sosiaalinen media, jolla on vaikutus urheilijoihin. Sen vuoksi on ehkä vaikeampaa kuin omien kasvuvuosieni aikana. Silloin ei ollut somen vaikutusta, analysoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet