Auts – suomalainen hiihtotähti tiputti kaiken kansan edessä tylyn uutisen rakkaalleen
Suomalainen hiihtotähti Ristomatti Hakola keskittyy loppuvuoden harjoittelemaan. Mies kokeili kuntoaan marraskuun alussa Vuokatissa Suomen Cupin hiihtokisoissa. Nopeasti tuon kisan jälkeen Hakola teki selväksi, että kilpaileminen jää tauolle.
– Pieni maistiainen kilvanhiihtoa jätti sopivan kiiman loppuvuoden reeneihin. Meikäläinen jatkaa nyt harjotuskautta, palataan, päivitti Hakola tuolloin Instagramissa.
Hakola ei olekaan odotetusti mukana Suomen joukkueessa, joka kilpailee Rukan maailmancupissa. Hakola kertoi nyt Instagramissa, että hän harjoittelee Rovaniemellä. Mukana matkassa on ainakin kollega Markus Vuorela. Huumoriveikkona tunnettu Hakola välitti samalla viestin ”emännälleen”.
– Leirielämä jatkuu tällä kokoonpanolla Rovaniemellä. Työhanskat kädessä ja kädet kainaloita myöden savessa.
– Pitäis muuten varmaan pikkuhiljaa paljastaa emännälle, että kotona ois tarkotus piipahtaa seuraavan kerran jouluna, kirjoitti Hakola.
Hakolan valmistautuminen kauteen on siis ollut vaikea. MM-hopeamitalisti on kärsinyt loukkaantumisista ja muista terveysmurheista jo keväästä saakka. Nyt siis näyttää paremmalta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää