Remi Lindholmia hehkutettiin maasta taivaisiin – sitten Harri Kirvesniemi täräytti yhden faktan IS:lle
Remi Lindholm oli Rukan miesten takaa-ajokisan suuri suomalaisnimi. Hän nousi upeasti 40. sijalta sijalle 12. Hiihtoliitto hehkutti esimerkiksi verkkosivuillaan, kuinka Lindholm kellotti koko porukan kolmanneksi parhaan ajan sunnuntaina.
Kaiken nähnyt hiihtokarpaasi Harri Kirvesniemi ei tuulettanut muiden tavoin estoitta. Kirvesniemi osasi nähdä myös ison kuvan ja muistutti yhdestä faktasta.
– Tuon kaltaisessa hiihdossa osuusajoilla ei ole mitään merkitystä, kun keula kävelee, sanoi Kirvesniemi Ilta-Sanomille
Sunnuntaina oli siis takaa-ajokisa. Jos kyseessä olisi ollut väliaikalähtö, ei olisi ollut mahdollisuutta samanlaiseen taktikointiin. Se olisi tarkoittanut todennäköisesti sitä, että Lindholm olisi ollut paljon kauempana kärjestä.
Kirvesniemi myönsi toki olleensa vaikuttunut näkemästään. Hän ylisti suomalaisässän kykyä pysyä norjalaishirmu Simen Hegstad Krügerin perässä.
– Mutta oli kova temppu pysyä Simen Hegstad Krügerin perässä. Hän on ylämäkiin kuitenkin yksi maailman kovimpia. Se oli Remiltä hyvä suoritus ja kova nousu, kehaisi Kirvesniemi IS:lle.
Suomen kirkkaimmista hiihtotähdistä Iivo Niskanen, Joni Mäki ja Ristomatti Hakola eivät olleet mukana sunnuntain hiihdossa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”