Petter Northug pöyristyi – ei voinut käsittää, mitä Lillehammerin maailmancupin kisassa näki
Naisten ja miesten 20 kilometrin yhteislähtökisoissa (p) ei saatu tehtyä isoja eroja hiihdon maailmancupissa Lillehammerissa sunnuntaina. Karkuun yrittäminen oli vaikeaa. Jotkut sitä yrittivät, esimerkiksi Ruotsin Frida Karlsson.
Ruotsin Ebba Andersson ja Saksan Katharina Hennig ottivat kuitenkin vetovastuun ja tavoittivat Karlssonin. Tilanne hämmästytti Norjan TV 2:n asiantuntijaa Petter Northugia. Hän ei voinut ymmärtää Ebba Anderssonin touhua.
– Sanoin jo tv-lähetyksessä, että en voi ymmärtää, miksi Ebba otti Fridaa kiinni. Minua ottaisi päähän, jos olisin Frida, sanoi mies Expressenin mukaan.
Northugin mukaan Ruotsin joukkueen kannattaisi keskustella tällaisesta asiasta. Northug vakuutti, että hän olisi Karlssonin asemassa ”haudannut Anderssonin lumeen syvemmälle kuin jäämies Ötzi”.
Ruotsin joukkueen pomo Anders Byström ymmärsi Anderssonin ratkaisun.
– Hennig taisi lopulta ottaa sen kiinni. Ebban piti katsoa myös taakseen. Se on vaikeaa. Jos hän jarruttaa, voi hän menettää palkintopallisijan. Ei hänellä ollut pahoja aikomuksia, mutta hän halusi varmistaa palkintopallipaikan.
Northug ei Byströmin sanoja arvostanut.
– Ei yllätä, että Anders Byström sanoo noin.
– Hän on aiemminkin antanut lausuntoja, joiden perusteella hän ei ymmärrä taktista puolta.
Andersson oli lopulta kolmas, kun Karlsson vei voiton. Andersson ei katunut omia ratkaisujaan.
– Tämä on yksilölaji. Minua harmittaisi paljon, jos en laittaisi kaikkea peliin, koska olen mielestäni riittävän hyvässä kunnossa haastaakseni kunnolla, kuittasi hän Expressenille.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet