Suomalaisen hiihtotähden ura romahti täysin – valmentaja laukoi tylyä faktaa norjalaislehdelle
Hiihdon entisen superlupauksen Anita Korvan tapaus on kiinnostanut myös Norjassa. Dagbladet-lehti kirjoitti hiljattain nuorten MM-kisojen moninkertaisesta mitalistista.
Korva ei kilpaillut lainkaan viime kaudella. Hän on myöntänyt avoimesti kärsineensä henkisistä ongelmista, jotka muodostuivat liian isoiksi. 23-vuotias nainen ei kuitenkaan ole vielä tehnyt päätöstä uran loppumisesta.
Suomen maajoukkuevalmentaja Ville Oksanen kommentoi Dagbladetille Korvan tapausta ja asiaa yleisesti. Hän oli surullinen naisen vaikeuksien vuoksi. Hän teki myös selväksi, että medialla on roolinsa tällaisissa tapauksissa.
– Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että nuorille urheilijoille voidaan antaa liikaa paineita. Heistä leivotaan uutta Iivo Niskasta tai Therese Johaugia, kun he ovat 18–19-vuotiaita. Olisi kiva, jos paineet tulisivat vasta myöhemmin. Se ei tietenkään aina mene niin, joten urheilijoiden on vain elettävä asian kanssa.
Mieheltä kysyttiin, kuinka Suomessa käsitellään nuoria urheilijoita.
– Meillä on erityisosaamista jokaisella alueella. Oli kyse sitten psykologeista, henkisistä valmentajista tai muusta. Joka tapauksessa emme ole riittävän hyviä kaikilla osa-alueilla. On jopa tärkeämpää ottaa yhteyttä nuoriin urheilijoihin, jotta he saavat perspektiiviä. Olisi hyvä, jos nuorilla urheilijoilla olisi paremmat resurssit ympärillään.
– Harjoittelun trendit tulevat huippu-urheilijoilta, mutta voidaan unohtaa se, mitä he tekivät nuorempina. Se voi pelottaa nuoria urheilijoita. On tärkeää harjoitella paljon nuorena ja tehdä töitä selvin suunnitelmin, mutta tärkeintä on, että se on hauskaa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Harri Heliövaaralta kova tavoite US Openiin – ”Nöyriä ja nälkäisiä”
- Reetta Hurske paljasti raskaat kuukaudet – ”Puoliks valehtelua”
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?
- Seiska: Jari-Matti Latvalalta iso paljastus yksityiselämästään
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Nooralotta Neziri avoimena: ”Mullistanut mun elämän”
- Norjan yleisurheilutähti boikotoi Timanttiliigan finaalia
- Eveliina Määttänen: ennätykseen huima parannus!
- Kerttu Niskanen teki hiihtourallaan suuren tilin – luvut ovat hurjaa luettavaa
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- Ylen urheilutoimittaja lähti yllättäen juoksukisaan – näin kävi
- IS: Suomijuoksun huippulupaukselle jättiavustus: ”Tulee seuraavia arvokisamitalisteja”
- Dopingista kärähtänyt pelaaja HS:lle: raju riita Susijengin kulisseissa
- IS: Aleksi Valavuorella on yhä yli 900 000 euroa maksamattomia verovelkoja
- Emma Tainio avasi Ruotsi-ottelun tunteet – yksi asia nousi ylitse muiden
- Venäläishiihtäjät palaavat Rukalle – mikä on Aleksandr Bolshunovin tilanne?
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Lotta Harala: raju paljastus