Anni Vuohijoki sai tarpeekseen – laukoi suoraa tekstiä räjähdysherkästä aiheesta: ”Kerron nyt salaisuuden”
Painonnostaja Anni Vuohijoki kirjoittaa sosiaalisessa mediassa varsin avoimesti omasta elämästään. EM-pronssimitalisti on nyt puhunut asiasta, jonka hän myöntää olevan itselleen varsin ajankohtainen.
34-vuotias Vuohijoki kirjoitti nimittäin Instagramissa mahdollisesta äitiydestä. Hän paljasti saavansa tylyjä kommentteja ihmisiltä, jotka suhtautuvat epäilevästi hänen aikeisiinsa.
Vuohijoki on lääkäri ja painonnostaja, jolla on monta rautaa tulessa. Monien on vaikea käsittää asiaa ja yhdistää sitä mahdolliseen äitiyteen.
– ”Vastaus siihen sun lasten hankintaan, ei varmaan kannata.”
– Yhä edelleen saan vastata kysymyksiin huonosta kyvystä kantaa vastuuta muista, koska vietän pitkiä aikoja ulkomailla en tee 8-16 työtä ja jaan elämääni avoimesti ulos. Tekstin ensimmäinen kommentti oli suunnattu siihen, että viimeiset hetket olen painanut pitkää päivää kerätessä työvuoroja ja järjestellessä reeniaikoja niin, että kykenen aloittamaan seuraavan reenisyklin, avasi Vuohijoki
– Naisten raskaaksituleminen ja perhe ovat yhä edelleen lyömäaseita. Naisia arvotetaan sen mukaan, millaisena kasvattajina ja äitihahmoina meidät nähdään. Miksi kommentti sitten sattui?
– ”Toivottavasti tuollainen ihminen ei koskaan saa lapsia.”
– Kerron nyt salaisuuden. Minua loukkaa kommenteissa ajatus siitä, että en luonteeltani kykenisi huolehtimaan muista. Se ei pidä paikkansa. Oman elämäni sisällöstä suurin onni tulee siitä, että voin panostaa muiden onnellisuuteen. Ja ai niin toinen salaisuus. Se, että henkilöllä ei ole lapsia, ei tee hänestä huonoa äitiä. Eikä se, että lapsia on, tee hyvää. Ulkomaailman kommentit eivät kiinnosta itseäni ollenkaan, sisäpiiri on se jolla on väliä, linjasi Vuohijoki.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”