Kyllä sen kaikki näkivät – Iivo Niskanen kommentoi Viaplaylla Johannes Kläbon tylyä temppua
Iivo Niskanen oli hienosti kakkonen maailmancupin 20 kilometrin perinteisen yhteislähtökilpailussa Les Roussesissa.
Perttu Hyvärinen oli kaatumisestaan huolimatta hienosti yhdeksäs. Ristomatti Hakola oli 18:s, Arsi Ruuskanen 25:s, Markus Vuorela 30:s ja Ville Ahonen 42:s. Norjan Johannes Kläbo voitti ja Ruotsin William Poromaa täydensi palkintopallin.
Niskanen yritti lähteä viimeisellä kierroksella karkuun muilta. Veto ei kuitenkaan riittänyt kunnon irtiottoon.
– Ihan yllättävän ok veto. Voimien tunnossa avasin pikkaisen liian lujaa tuohon loivaan loppunousuun. Se oli vähän etupainotteinen kiri, mutta sitten oli tuohon takasuoralle todella hyvä suksi. Se oli paras kohta, kun ladulle oli tuullut vähän lunta. Melko vähällä pidolla tuli hiihdettyä, niin tiesin, että loppuun on liukas suksi, kunhan vain jaksaa työntää, avasi Niskanen Viaplaylla.
Hirmuisena kiritykkinä tunnettu Kläbo pysyi siis Niskasen kyydissä loppuun saakka. Niskanenkin tajusi kohtalonsa, kun Kläbo oli kannoilla ennen kisan viimeisiä hetkiä.
– Eihän sille Kläbolle mitään kirissä mahtanut, mutta hyvä että tuli noin loppuun asti. Missään nimessä nuo nousut eivät olleet rennointa hiihtoa teknisesti. Vähän joutui kädellä varailemaan, mutta sitten kun loppu on niin nopea, niin tarvitsee sellaisen suksen, joka kulkee tasatyönnöllä, lisäsi Niskanen.
Ilkka Herola pettyi
Ilkka Herola oli sunnuntain yhdeksäs yhdistetyn maailmancupissa. Hän paransi ladulla sijoitustaan pykälällä.
– Ei oikein tänäänkään ollut hyvää suorittamista mäessä. Tänään se jäi sitten alastulosta kiinni. Ja hiihtoladulla jos jää ulos letkasta, niin peli on täysin pelattu. Tällä kertaa joka kisassa kävi juuri sillä tavalla. Siinä oli se kriittinen parikymmentä sekuntia liikaa kärkiletkaan. Tämmöstä tarpomista oli tämä viikonloppu, kommentoi Herola Hiihtoliiton tiedotteella.
Eero Hirvonen oli vahvan hiihdon ansiosta 12:s. Myös Waltteri Karhumaa oli 28:s. Otto Niittykoski taas hylättiin hyppypuvun vuoksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Huippuhiihtäjät epäröivät USA:n naailmacupia – maailmantilanne huolettaa
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Tilipäivä: Rovaniemi palkitsi Jasmi Joensuun ja Johanna Matintalon sievoisella summalla
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!