Therese Johaugilta paljastus – sai kuukausi sitten suomalaishiihtäjienkin kannalta pelottavan tiedon
Ruotsin Frida Karlsson oli Tour de Skin kuningatar. Alpe Cermisin loppunousu oli raju kokemus naiselle, mutta naisen tekeminen teki silti suuren vaikutuksen.
– Frida on nyt paljon harmonisempi ja rentoutuneempi. Hän hiihtää rauhallisemmin ja teknisesti paremmin. Se on näkynyt koko Tourin, ylisti asiantuntija Anna-Karin Strömstedt Ruotsin Viaplaylla.
Karlsson on tehnyt suuren vaikutuksen myös Therese Johaugiin. Uransa viime kauteen päättänyt norjalainen tarjosi kuitenkin myös varoituksen sanoja.
– Hän ei saa rentoutua liikaa, koska sitten muut tulevat takaa ohi. Hän on ollut toistaiseksi vahvassa kunnossa, sanoi Johaug Expressen-lehden mukaan.
Johaug kertoi nähneensä Karlssonin Beitostölenin maailmancup-viikonlopun yhteydessä. Karlsson oli viime kaudella kaukana huippukunnosta Pekingin olympialaisissa. Nyt on ilmeisesti toisin.
– Siellä (Beitostölenissä) hän kertoi minulle, että hänellä on erilainen suunnitelma viime vuoteen verrattuna. Hän oli silloin erittäin aikaisessa vaiheessa kunnossa. Nyt hän haluaa olla maksimikunnossa MM-kisoissa, paljasti Johaug Expressenille.
Jos Karlssonin suunnitelma onnistuu, voi hän olla täysin lyömätön Planican MM-kisoissa. Sitä hän oli parhaimmillaan jo Tourilla.
Mikäli Karlsson ajoittaa huippukuntonsa oikein, voi se olla kova kolaus esimerkiksi Kerttu Niskasen ja Krista Pärmäkosken haaveille maailmanmestaruudesta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Wilma Heltelä taisteli EM-hopeaa – kultamitali karkasi niukasti
- Riku Illukka teki historiaa Birminghamissa – sitten tuli karu tieto
- Silja Kososen tyttöystävä yllätti mestarin – tällainen lahja odotti
- Järjestäjiltä uskomaton sekoilu EM-kisoissa – tähtinimi joutui kärsijäksi
- IS: Tero Pitkämäki kuuli Oliver Helanderin shokkipuheet – reagoi heti
- Dramaattinen käänne keihäskarsinnassa – suomalainen viimeisenä finaaliin
- Suomen yleisurheilutähdeltä shokki-ilmoitus suorassa lähetyksessä – Ylen toimittajakin hämmästyi
- Hilla Uusimäki paljasti nyt karun totuuden – yksi asia jäi vaivaamaan
- Suomalaistähden EM-urakka alkaa huolestuttavissa merkeissä – ”Sen näkee vasta kisapäivänä”
- Krista Tervon EM-ilta päättyi karulla tavalla – sitten suomalaiselta nähtiin koskettava ele
- EM-kisat tänään 13.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Nuori suomalaislupaus avasi karun pettymyksen – ”Kivuliain sijoitus”
- SuomiUrheilu seuraa: Silja Kososelle EM-kultaa!
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Silja Kosonen teki sen! Upea heitto siivitti suomalaisen Euroopan mestariksi
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Suomalaistähden EM-urakka alkaa huolestuttavissa merkeissä – ”Sen näkee vasta kisapäivänä”
- Krista Tervon EM-ilta päättyi karulla tavalla – sitten suomalaiselta nähtiin koskettava ele