Annimari Kortteelle synkkä uutinen – IS:lle lyötiin nyt faktat tiskiin
Opetus- ja kulttuuriministeriön kesälajien urheiluapurahoja koskevat päätökset julkistettiin viime viikolla. Asia aiheutti suuren kohun. Pika-aitojen Annimari Korte oli yksi asiaa hämmästelleistä.
Korte haki 10 000 euron tukea. Hän ei kuitenkaan saanut senttiäkään.
Opetus- ja kulttuuriministeriön apurahapäätökset tehdään käytännössä Suomen olympiakomitean ehdotusten pohjalta. Suomen urheiluliitto SUL taas lähetti Suomen olympiakomitealle oman listauksensa urheilijoiden paremmuusjärjestykestä.
– Olin saanut Urheiluliitolta tiedon, että sen kymppitonnin pitäisi olla itsestäänselvyys, koska olen rankingin keskipaikkeilla, Korte kommentoi Ilta-Sanomille.
Olympiakomitean laji- ja kisaohjelmien johtaja Leena Paavolainen puhui ratkaisuista Ilta-Sanomille. Hän kommentoi asiaa yleisellä tasolla.
– Lajiliittojen rankinglistat eivät ole apurahaesitystä tai päätöksiä tehtäessä sitovia, koska yksittäisen lajin edustajilla ei ole tietoa muiden lajien tilanteesta ja kokonaisuudesta, johon kaikki suhteutuu. Huippu-urheiluyksikön tehtävänä on katsoa kaikkien lajien urheilijoiden muodostamaa kokonaisuutta suhteessa jaettavaan rahamäärään ja apurahakriteereihin, Paavolainen avasi IS:lle.
– Jouduimme esityksessämme nostamaan eri kategorioihin oikeuttavaa rimaa aiempaa korkeammalle, jatkoi Paavolainen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Olympiavoittajan raskas paljastus – isä kuoli yllättäen
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!