Suomen hiihtoässä ajautui hirvittävään tilanteeseen – avautui siitä mitä hänelle oikein tapahtui
Holmenkollenin 50 kilometrin hiihtokisa oli kova rypistys monelle miehelle ja naiselle. Suomalaishiihtäjistä Kerttu Niskanen paljasti oksentaneensa kisan aikana.
Eveliina Piipolle taas tuli lopussa seinä vastaan, mutta hän taisteli lopulta maaliin sijalla kymmenen. Peräpäässä hiihtänyt Rebecca Immonen koki myös kovia.
Hän peittosi lopussa toisen suomalaisen Vilma Ryytyn. Hinta oli kuitenkin kova.
Immonen rojahti maaliin päästyään maahan. 24-vuotias nainen joutui keräilemään itseään pitkään. Lopulta Suomen huoltojoukot auttoivat hänet pois pelipaikalta. Norjalaislehti Dagbladet kauhisteli naisen koettelemusta.
Immonen keräili aikansa itseään. Hän tuli noin 15 minuuttia myöhemmin median eteen, kertoi norjalaislehti.
– Se oli hirveää. En oikein tiedä. Tuntui melko hyvältä, vaikka muut urheilijat olivat minua parempia. Pääjoukko karkasi ensimmäisessä alamäessä, joten en tiedä, kuinka hyvät sukset olivat.
Immonen saavutti siis lopulta Ryytyn. Tuo taistelu vei veronsa.
– Kun sain Vilman kiinni, taistelimme toisiamme vastaan. Yritin kolme kertaa päästä hänestä eroon lopussa. Ensimmäisellä kerralla tuntui hyvältä, mutta viimeisessä ylämäessä minulla ei ollut enää tuntoa jaloissa tai käsissä. Oli melkein pysähdyttävä. Se oli hirvittävää. Olin niin väsynyt, sanoi Immonen nauraen Dagbladetille.
Immonen kirjoitti urakastaan vielä maanantaina Instagramissa.
– Pitkä matka huipulle. Kaikkeni annoin. Mutta hieno kokemus, mahtava kannustus ja upeita ihmisiä, kirjoitti Immonen Instagramissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään