IL:ssä paljastus – Topi Raitanen koki melkoisen shokin
Viime kesän Euroopan mestari Topi Raitanen on valmistautunut uuteen kesäkauteen muun muassa Arizonassa Yhdysvalloissa.
Paikka on tuttu estejuoksijalle. Hän on ennenkin harjoitellut Flagstaffin maisemissa.
Korkeanpaikanleirillä odotti kuitenkin yllätys tänä vuonna. Olosuhteet tulivat kuitenkin varsin puskista.
– Kolme viikkoa oli lumisadetta ja pakkasta, ja viimeinen viikko oltiin shortsit jalassa, Raitanen kommentoi tällä viikolla Iltalehdelle.
Raitanen muistutti toki, että hän on aiempinakin vuosina kohdannut hieman jotain vastaavaa.
– Ei ollut ensimmäinen kerta, kun aamuisin oli lunta maassa. Tänä vuonna sitä kuitenkin kesti vähän pidempään. Onneksi iltapäivällä tiet olivat yleensä jo sulana, selvitti Raitanen Iltalehdelle.
Raitanen kilpailee Suomessa tänä vuonna esimerkiksi kesäkuun puolivälin Paavo Nurmi Gamesissa Turussa. Kesällä järjestetään jälleen myös MM-kisat.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”