Mitä oikein tapahtui? Ylellä skandaalinkäryinen väite Hiihtoliitosta
Hiihtoliiton taloudellinen tilanne on jokavuotinen puheenaihe. Tänä keväänä mennään jälleen.
Yle paljastaa nimittäin verkkosivuillaan, että Salpausselän kisojen päätöspäivän tapahtumat saattoivat aiheuttaa ison loven Hiihtoliiton kirstuun. Miesten mäkikisan toinen kierros jouduttiin perumaan tuuliolosuhteiden vuoksi.
Ylen saamien tietojen mukaan peruutus aiheuttanee 100 000 euron tulojen menetyksen Hiihtoliitolle. Helsinki Ski Weeksin uskotaan myös tehneen jälleen miinusta.
Mäkihyppy on ilmeisesti aiheuttanut myös omat ongelmansa. Ylelle vuodettiin pieni palanen Hiihtoliiton johtokunnan pöytäkirjasta.
– Talouden ja hallinnon asiantuntija Anne Lahdelma kävi läpi lajien taloustilanteet: Yhdistetyllä ei ole enää paljon käyttövaraa, ja mäkihyppy on mennyt noin satatuhatta euroa budjetin yli. Lajijohtaja Mika Kojonkoski käy asioita läpi tiiminsä kanssa, kerrotaan 21. helmikuuta päivätyssä pöytäkirjassa Ylen mukaan.
Yle tavoitti Kojonkosken kommentoimaan asiaa. Pöytäkirjan kohta tuli yllätyksenä miehelle. Hän toki myönsi, että mäkihyppy joutui kiristämään vyötä kauden mittaan.
– Sen seurauksena peruimme esimerkiksi loppukaudesta pohjoisen leirin ennen Rovaniemen SM-kisoja. Meidän piti testata leirillä ensi vuoden suksia, mutta tiesimme, ettei meillä ole siihen enää talousraamia, Kojonkoski sanoi Ylelle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antti Sainion EM-urakka päättyi karuun välierään – finaalipaikka jäi hurjan rajan taakse
- Birminghamin EM-kisoissa karu näky: katsomot ammottavat tyhjyyttään
- IL: Pelottavia uutisia Silja Kososen haastajille – asiantuntija ällistyi näkemästään
- Saga Andersson murtui täysin EM-karsinnan jälkeen – taustalla tutut painajaismuistot
- Suomalaisaituri ei niellyt EM-juoksun olosuhteita purematta – tykitti vihjailun someen
- Saksalaissprintterin EM-pronssi vaarassa – taustalla doping-epäily
- SuomiUrheilu seuraa: Suomen mitalitili auki yleisurheilun EM-kisoissa?
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, Live Stream, liput
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- Yleisurheilun EM-kisat 10.8.2026 – päivän ohjelma, aikataulu, tv ja suomalaiset