Se oli siinä – IL: Suomalainen hiihtoässä lopettaa uransa
Hiihtokausi lähestyy päätöstään. Se tarkoittaa myös lopettamisuutisia. Niitä on nyt alkanut kuulua myös Suomesta.
Iltalehti paljastaa verkkosivuillaan, että Anni Kainulainen on tehnyt oman ratkaisunsa. Hän päättää kilpailullisen hiihdon tähän sesonkiin.
– Olen jo pidempään pohtinut, että se on joku lähivuosista. Tuntuu, että olen samalla, aika hyvällä tasolla hiihtänyt jo pitkään. Ehkä se on se, mihin minun potentiaali riittää, Kainulainen selvitti Iltalehdelle.
Nainen on saanut taskuunsa muun muassa kolme SM-viestikultaa ja pariviestin SM-kultaa.
Kainulainen on mainio kansallisen tason hiihtäjä. Suurta läpimurtoa hän ei toki tehnyt kansallisesti. Paras maailmancupin sijoitus oli 40:s.
– On se lopettaminen aika haikeaa. Toisaalta olen pitkään miettinyt tätä, joten ei tämä ole äkkinäinen ratkaisu. Ja sain tehdä päätöksen omilla ehdoilla, ettei ole esimerkiksi mitään loukkaantumista, avasi Kainulainen Iltalehdelle.
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa