Suomalaistähti tiputti melkoisen treenivideon – fanit sulaa vahaa: ”Jumalattaren vartalo”

Seiväshyppääjä Saga Andersson on harjoitellut viime aikoina tiukasti kesäkauteen valmistautuen.
Anderssonilla on alla hyvä hallikausi. Tuloksena oli esimerkiksi SM-hopea ja uusi naisen halliennätys 444.
Andersson oli varsin tyytyväinen talven tuloksiin. Hän kertoi helmikuussa Instagramissa, että hän käytti kisoissa uusia seipäitä. Naisen mukaan aineksia oli jopa parempiin tuloksiin. Hallikausi päättyi kuitenkin juuri, kun hän tunsi olevansa nousukunnossa.
23-vuotias Andersson onnistui hienosti myös viime kesänä. Hän paransi pitkästä aikaa ennätystään, joka kirjataan nyt 445. Kalevan kisoista tuli pronssia. MM- ja EM-kisoissa Andersson jäi karsintaan.
Berliinissä hiljattain vieraillut Andersson julkaisi matkalta myös salivideon Instagramissa. Rauta sai kyytiä, ja fanit olivat vaikuttuneita.
– Kovat on salitreenit, heitti yksi.
– Jumalattaren vartalo, hehkutti toinen.
– Hienon näköistä tekemistä upeelta urheilijalta! kehaisi kolmas.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Suomalainen naisyleisurheilija esitteli uuden lookinsa – sitten tärähti suora kommentti
- Annimari Korte meni verkkopankkiin – siellä odotti karu yllätys
- Synkkä uutinen Suomen hiihdosta vahvistui
- Toni Nieminen paljasti ison uutisen – ”Hetkeen en ole ollut näin innoissani”
- Suomalainen keihäsässä avasi kauden hirmukaarella – ei voinut itsekään käsittää SK:ssa
- Tekemätön paikka: Synkkä paljastus Makwan Amirkhanista
- Suomalaiset yleisurheilutähdet joutuivat ”karmeaan” paikkaan ulkomailla
- Riitta-Liisa Roponen julkaisi yhteiskuvan tyttärensä kanssa – fanien riemu repesi
- Suomalaisen yleisurheilutähden rantakuva aiheutti p*skamyrskyn – SE-nainen antoi nyt palaa IS:ssä
- Norjan hiihtotähdeltä järkyttävä paljastus tilanteestaan
- Tylyä tekstiä – IL: Wilma Murron käytös kuohuttaa
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- IL:lle rajua vihjailua – nyt lyötiin pöytään Krista Pärmäkosken nimi
- Riitta-Liisa Roponen julkaisi yhteiskuvan tyttärensä kanssa – fanien riemu repesi
- Urheilutähti katosi kuukausia sitten jäljettömiin – hyytävä totuus on nyt valkenemassa
- Synkkää luettavaa – SK: Nooralotta Neziri hyväksyi ikävän totuuden
- Viivi Lehikoinen lausui pari valittua – hiihtäjärakkaan reaktio kertoo kaiken
- Nyrkkeilyn maailmanmestari kokeili vapaaottelua – leikki päättyi hirvittävällä tavalla alta aikayksikön
- Suomalainen keihäsässä avasi kauden hirmukaarella – ei voinut itsekään käsittää SK:ssa
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi