Nyt puhuu Jari-Matti Latvala: verottaja tuhosi uran
Rallilegenda Jari-Matti Latvala kertoo Piippuhylly-podcastissa kokeneensa Verohallinnon toiminnan kohtuuttomana ja jopa uraansa tuhoavana. Pitkään jatkunut verokiista on hänen mukaansa varjostanut elämää jo vuosien ajan.
Latvala lopetti täysipainoisen uransa rallin MM-sarjassa kauden 2019 jälkeen. Pian tämän jälkeen Verohallinto alkoi periä häneltä miljoonaluokan verosaatavia vuosilta 2015–2018. Kiistan ytimessä oli se, miten Latvalan ulkomailla viettämät matkapäivät tuli verotuksessa laskea.
Asia näytti ratkeavan alkuvuonna 2023, kun Latvala maksoi Verohallinnolle yhteensä noin 4,5 miljoonan euron verorästit. Elokuussa 2025 tapaus kuitenkin nousi uudelleen esiin, kun Latvalaa vastaan nostettiin syyte törkeästä veropetoksesta. Asianomistajana toimii Verohallinto.
Latvala kokee, että häntä vastaan halutaan tehdä esimerkkitapaus.
– Olen ollut vähän vihainen, kun Verohallinto on pyrkinyt tekemään minusta esimerkin. He veivät minulta ammattilaisuran, Latvala sanoo podcastissa.
Hän kyseenalaistaa myös sen, miksi vuosia vanha kiista nostettiin uudelleen käsittelyyn.
– Ymmärrän heidän kantansa, että he haluavat olla tarkkoja ja estää veronkierron. Olen siitä samaa mieltä, että veroja pitää maksaa. Mutta homma on ollut jo paketissa, niin nyt käsitellään vielä 10 vuotta vanhoja asioita. Se on väsyttävää. Emmekö pääsisi jo eteenpäin? Latvala toteaa.
Entinen rallitähti korostaa pyrkineensä aina toimimaan rehellisesti, vaikka hänen asumisensa Monacossa herätti aikanaan keskustelua.
– Urheilijana teet urasi, ja se aika on lyhyt. Samalla pitää katsoa eläkettä, jos uralle sattuu jotain. Monaco oli logistisesti hyvä paikka asua. Joo, siellä ei ollut veroja, se pitää paikkaansa. Mutta koen itse, että olen aina pyrkinyt olemaan rehellinen, enkä ole pyrkinyt kiertämään asioita, Latvala sanoo.
- Levin maailmancup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja tulokset
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa