Voiko tämä olla mahdollista? MM-kisoissa ladattiin shokkiväite Ronnie O’Sullivanista
Ronnie O’Sullivan on selvittänyt tiensä snookerin MM-kisojen toiselle kierrokselle. Hän kohtaa perjantaina alkavassa taistossa Hossein Vafaein.
Avauskierroksella Ding Junhuin voittanut iranilainen on kuohuttanut O’Sullivanista esittämillään kommenteilla.
O’Sullivan ei ole vielä suutaan avannut. Seitsemän maailmanmestaruuden mies on kuitenkin ollut luonnollisesti iso puheenaihe turnauksen alussa.
47-vuotias englantilainen vei viime vuonna voiton Cruciblessa. Tänä vuonna hänen avauskierroksen pelinsä Pang Junxuta vastaan ei ollut erityisen hohdokasta.
Snookerlegenda Jimmy White, joka on O’Sullivanin ystävä, on ladannut hurjan väitteen mestarin tulevaisuudesta.
– Uskon, että hän pystyy voittamaan kahdeksannen, ehkä jopa kymmenen maailmanmestaruutta, koska hän on niin kovassa kunnossa (fyysisesti), väitti White Eurosportilla.
– Ensimmäisen kierroksen perusteella en ole varma, onnistuuko se tänä vuonna, ellei hän sitten näytä perjantaina jotain sellaista, joka tarvitaan voittamiseen.
– O’Sullivanilla on viha-rakkaussuhde peliin. Mutta hän tekee kovasti töitä ja on perfektionisti (täydellisyyden tavoittelija). Kun hän on huippuiskussa, ei häntä oikein voi voittaa. Se kantaa häntä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken