Norjalaistähdelle shokkihoitoa – lensi pihalle maajoukkueesta
Norjan talviurheilussa on tunnetusti erittäin kova taso. Sen sai kokea tänä keväänä myös olympiavoittaja Robert Johansson.
Norjan mäkihyppymaajoukkue julkaistiin nimittäin hiljattain. Johanssonilla ei ollut asiaa joukkueeseen.
33-vuotias veteraani kommentoi ratkaisua Nettavisenille. Hän myönsi, että kyseessä oli iso yllätys.
– Rehellisesti sanottuna en ollut varautunut tähän yhtään.
Johansson ei oikein tiennyt miten reagoida, kun maajoukkueen johto antoi hänelle tylyt uutiset.
– On vaikea reagoida, kun ei ole valmis saamaan viestiä. En ollut ajatellut asiaa.
Johansson oli viime kaudella 21:s maailmancupin kokonaiskisassa. Hän kärsi selkävaivoista. Johansson oli kuitenkin loppukaudesta mainiossa iskussa ja ylsi esimerkiksi kuudenneksi Vikersundin lentomäen kisassa.
Se ei kuitenkaan riittänyt. Norjan maajoukkuevalmentaja Alexander Stöckl perusteli päätöstä Nettavisenille.
– Tässä on kyse kokonaiskuvasta, vaikka taso parani loppua kohden. Selkävaivat haittasivat hänen kauttaan. Kun päätettiin siirtyä pienempään urheilijamäärään, oli hänet tiputettava ensimmäisenä. Ratkaisu oli vaikea, myönsi Stöckl.
Johansson aikoo jatkaa uraansa.
LUE MYÖS:
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, välierä, tulokset, tv
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon