Reetta Hurskeelle shokkihoitoa, suomalaistähteä ”v*t*tti” oikein urakalla
Kansainvälinen yleisurheilukausi sai perjantaina varaslähdön Dohan Timanttiliigan kisan myötä. Suomalaisilla ilta oli synkkä.
Reetta Hurske kellotti 100 metrin aidoissa varsin mainion ajan 12,92. Kyseessä on naisen paras kauden aloitus. Hän oli silti kaikkea muuta kuin tyytyväinen.
– Kun tulin maaliin, ärsytti sikana. Alku tuli niin hyvin, ja sitten meinasin kaatua. Siinä olisi tullut ihan saakelin kova aika, Hurske avautui SUL:n tiedotteella.
– Harmittaa, kun tässä on niin pitkä aika seuraavan kisaan, etten pääse heti yrittämään uudelleen, kommentoi viidettä aitaa kolauttanut Hurske.
Kisan voitti Puerto Ricon Jasmine Camacho-Quinn ajalla 12,48.
Wilma Murto oli seiväshypyssä yhdeksäs ylitettyään 430. Korkeus 445 oli tällä kertaa liikaa.
Oliver Helander pettyi raskaasti miesten keihäänheitossa. Hän ei onnistunut saamaan tulosta kolmella heitollaan.
– Surkeita olivat kaikki heitot. Vähän tuntui, että mikään ei toiminut. Ei muuta kuin kotiin treenaamaan ja kuukauden päästä uudestaan, avautui mies SUL:n tiedotteella.
– Se oli semmonen kisa. Helppoa tästä on ainakin parantaa. Mutta kyllä se jos sanotaan näin suoraan, että v*t*ttaa oikein urakalla kun urheilee näin surkealla tasolla. No eiköhän se heittäminen näytä paremmalta kuukauden päästä kun kisakausi alkaa toden teolla, paukutti Helander vielä myöhemmin Instagramissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”