Reetta Hurske tykitti SE-ajan – kisan jälkeen hurja paljastus
Reetta Hurske täräytti keskiviikkona Jyväskylän Motonet GP:ssä uuden Suomen ennätyksen naisten 100 metrin aidoissa. Taululle lävähti kova kellotus 12,70.
Hurske alitti Annimari Kortteen aiemman SE-ajan 0,02 sekunnilla. Hurske oli hurjassa vireessä jo hallissa ja rikkoi 60 metrin aitojen SE:n useaan otteeseen. Hallikausi päättyi EM-kultaan.
Annimari Korte paineli Jyväskylässä alkuerässään ajan 12,98. Hän ei osallistunut finaaliin käsivamman vuoksi. Korte kertoi kuitenkin myöhemmin Instagramissa, että vamma ei ole vakava.
Hurske myönsi illan päätteeksi, että hän ei ole ollut viime aikoina erityisen kovassa iskussa harjoituksissa.
– Tiesin, että olen ihan hyvässä kunnossa. Viime aikojen treenit eivät ole olleet itseäni tyydyttäviä. Mutta kiva, että kisoissa kulkee, Hurske sanoi SUL:n tiedotteella
Hurske teki toki selväksi, että SE-juoksu ei sekään ollut täysin onnistunut.
– Se lähti hyvin ja tasapainoisesti. Ehkä vitosaidan kohdalla, kun alkoi olla vauhtia jo sen verran, kolhaisin jotakin aitaa ja ”aidat alkoivat tulla syliin”. Jouduin vähän nostamaan juoksua ja käyttämään vähän tikkaavampaa askelta, mutta loppu tuli hyvin, Hurske arvioi.
Finaalissa Hurske kellotti ajan 12,80.
– Toista juoksua läksin voittamaan. Ja kun toiset juoksevat kovaa, itsekin täytyy juosta kovaa. Juoksu ei kuitenkaan ollut yhtä eteenpäin menevää kuin alkueräjuoksu, johon olin tosi tyytyväinen.
Nooralotta Neziri juoksi finaalissa ajan 13,17. Lotta Haralan finaali päättyi keskeytykseen, mutta nainen paineli alkuerässä ennätyksensä 13,03.
Hurske fiilisteli vetoaan myös Instagramissa. Video tästä.
– Mikä juoksu, hehkutti hiihtotähti Krista Pärmäkoski.
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset