Uskomaton SE-juoksu – hiihtotähti Krista Pärmäkoskikin ällistyi
Samuli Samuelsson jatkoi lauantaina hurjaa menoaan. Hän laittoi Kuortaneella 100 metrin SE:n uuteen uskoon. Se kirjataan nyt 10,12. Suoritus keräsi valtavat kehut.
Samuelsson myönsi, että uusi Suomen ennätys ei tullut täysin puskissa. Hän kellotti viime sunnuntaina 10,16 Espoossa.
– Kun katsoin sääennustetta ja se näytti 26 astetta, eli kuusi asetetta lämpimämpää kuin Espoossa, ja kun näytti, että etusuoralla on myötätuuli, niin kyllähän minä tänne kiljuen tulin, Samuelsson kertaili SUL:n tiedotteella.
– Minä juoksen ihan eri tavalla myötätuuleen. Saan siitä kevyenä juoksijana hyvät avut ja osaan hyödyntää sen, Samuelsson sanoi.
Samuelsson paineli Kuortaneen alkuerässä ajan 10,29. Se toi finaalipaikan ja mahdollisti SE:n syntymisen. Aiemmin viikolla Turussa Samuelsson jäi erävaiheeseen.
– Yritin keskittyä siihen mitä Espoossakin pystyin tekemään, eli juoksemaan yksin. Paavo Nurmi Gamesissa, kun oli vierellä kavereita, juoksu meni vaan sekaisin. Sitä niin herkästi lähtee puristamaan jonkun vierellä ja yrittää päästä ohi. Nyt minä vaan pidin pääni ja rennon fiiliksen, Samuelsson sanoi.
– Vasta maalissa, kun katsoin voittoajan. Siinä tiesin, että tulee ihan hyvä aika minullekin, Samuelsson sanoi.
Samuelsson myönsi ällistyneensä, kun hänelle selvisi, mitä digitaalit kertoivat.
– Ihan uskomatonta. En ole viime vuoden SE:n jälkeen uskonut, että lujempaa pystyn menemään, mutta valmentaja on siihen uskonut. Hän on ensimmäinen henkilö, joka on sanonut minulle, että pystyn nopeampaan, Samuelsson totesi.
Samuelsson iloitsi vedostaan myös Instagramissa. Julkaisu keräsi kommentteja.
– Oon niin iloinen, että ukko on vireessä. Iso kunnioitus. Kovaa jälkeä, iloitsi ex-mestari Markus Pöyhönen.
– Mikä veto. Aurinkoisesta kelistä huolimatta, täällä meni kyllä kylmät väreet! hehkutti Krista Pärmäkoski.
100 metrin aidoissa Reetta Hurske kellotti voiton ajalla 12,85. Wilma Murto voitti seiväshyppykisan tuloksella 461.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Yle: Alisa Vainio ällistyi siitä, mitä hänelle tapahtui
- Totuus julki – IS: Tähän Riitta-Liisa Lassilan hiihtoura kuoli
- Saga Andersson teki merkittävän muutoksen
- Vahvistus: Lindsey Vonnin kohtalo ratkesi
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Iivo Niskanen paljasti – hyvä ystävä teki melkoisen tempun miehelle
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Tilanne on nyt tämä – IL:ssä kerrottiin karu totuus Ristomatti Hakolasta