IL:lle kiehuttiin – Suomen keihästähdet sotkeutuivat ”törkeään” ”huijaukseen”

Perjantaina järjestetty yleisurheilun Mikkeli Games on herättänyt paljon keskustelua. Paikalla oli suomalaisen keihäänheiton eliitti, kuten Oliver Helander ja Toni Kuusela.
Se tarkoitti sitä, että keihästähdet eivät kilpailleet aiemmin viikolla Lappeenrannan Motonet GP:ssä. Itse Mikkelin keihäskisan voitti yllätysnimi Taneli Juutinen hienolla 82,85 metrin kaarella.
Ylen Pekka Holopainen kertoi aiemmin, että SUL koki tulleensa huijatuksi, kun Mikkeli Games päätti viedä kovat keihästähdet kisaansa.
Mukana oli myös sirkustemppuja. Keihäslegenda Tero Pitkämäki kävi heittämässä avausheiton ennen Mikkelin kisaa.
Iltalehden asiantuntija Arto Bryggare ei voinut ymmärtää, miksi Mikkelissä päätettiin järjestää ”hölynpölyn kisat”.
– Tämä oli viimeinen kerta ihan varmasti. Tässä tapauksessa kilpailuorganisaatio huijasi Suomen Urheiluliittoa, ja huijaamisella on aina lyhyt tie. Toivon, että Mikkelissä järjestetään hyviä kilpailuja, mutta avoimesti. Ei hämärästi ja virityksistä kertomatta, tylytti Bryggare Iltalehdelle.
– Mitä Mikkelissä tehtiin, oli törkeä veto. En usko, että yksikään pitkäaikaisesti yleisurheilua tukeva haluaa olla tällaisessa mukana. Ja urheilijat olivat varmasti tietoisia setin taustoista. Olen hyvin pettynyt.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Se oli siinä – suomalainen pikajuoksija veti johtopäätöksensä raskaan kauden jälkeen
- Todellinen syyspommi – Suomen ennätys uusiksi komealla kaarella
- Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
- Maria Huntington palasi ”tyttöjen lomalta” – teki kotiin päästyään ison muutoksen elämäänsä
- Sara Lappalainen hankki uuden auton – yksi asia sai nopeasti naisen ällistymään
- Krista Pärmäkoski laittoi tuulemaan – Riitta-Liisa Roponen jäi kuin nalli kalliolle
- Therese Johaugin tilanne kuohuttaa – hiihtotähdiltä suoraa tekstiä naisesta
- Annimari Korte löi hanskat tiskiin ennen aikojaan – ”Ihan turvallisuussyistä”
- Tätä ei ole kiva kuulla – Kerttu Niskaselta ikävä paljastus Maastohiihto.comille
- Ylelle shokeeraava väite Suomen hiihdosta – ”Minulle on kerrottu”
- Nooralotta Nezirin näyttävä asu sai fanit hullaantumaan – ”Kyllä noilla muodoilla…”
- Hiihtotähti Frida Karlssonin paljastus järkyttää Norjassa
- Somesensaatio Olivia Dunne esitteli niukkaa kisa-asuaan – sitten alkoivat syytökset
- Se on sitten loppu – suomalaisen yleisurheilutähden ura päättyi melkoisella tavalla
- Antero Mertarannan kuppi meni nurin suorassa lähetyksessä – teki yhden asian selväksi katsojille
- Siinä on nainen rantakunnossa – kauteensa pettynyt suomalainen yleisurheilija lähti lomalle
- Krista Pärmäkoski laittoi tuulemaan – Riitta-Liisa Roponen jäi kuin nalli kalliolle
- Sara Lappalainen hankki uuden auton – yksi asia sai nopeasti naisen ällistymään
- Uusi aluevaltaus – Kalle Palander vahvisti itselleen kovan uutisen
- Nyt on herttaista – Viivi Lehikoinen onnitteli hiihtäjärakastaan