Jonkun se oli sanottava – IL:lle täräytettiin brutaali totuus Topi Raitasesta
Topi Raitanen kellotti keskiviikkona Joensuun Motonet GP:ssä 3 000 metrin esteet aikaan 8.27,75. Hän ilmoitti tavoittelevansa 8 minuutin ja 20 sekunnin alitusta, mutta tuo jäi haaveeksi.
Takana oli kaksi vaikeaa juoksua. Raitanen myönsi, että kesäkuussa tilanne näytti vaikealta.
– Nyt katsotaan, mitä tehdään. Siellä on muutamia kisoja tai sitten tehdään harjoittelujaksoa ja valmistaudutaan rauhallisesti kohti MM-kisoja, kommentoi mies Ylelle kisan jälkeen.
MM-kisat järjestetään elokuun lopussa Budapestissa. Arto Bryggare teki Iltalehdessä selväksi, että aikaa pitää parantaa valtavasti. Bryggarelta löytyy kuitenkin toivoa.
– 15 sekuntia minimissään pitäisi pudottaa. Onhan se paljon, mutta nyt oli kylmä ja tuulinen ilma ja kelitkin muuttuvat. Topi on valmentaja Janne Ukonmaanahon kanssa aika fiksu ohjelmoinnissa.
– Vähän aikaa sitten näytti vielä tosi pahalta, mutta nyt oli jo vähän parempaa. Voisi sanoa, että valoa tunnelin päässä. Olen myönteisesti tyytyväinen tilanteeseen, Bryggare sanoi Iltalehdelle.
Raitanen nappasi viime vuonna EM-kultaa ajalla 8.21,80. Kuten kaikki tietävät, on taso MM-kisoissa merkittävästi kovempi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Frida Karlssonille jättipotti olympialaisista – reaktio yllätti
- Yle: Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Yle: Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Norjan hiihtotähti epäröi – jatkaako vai siirtyykö televisioon