Wilma Murrolle huikea voitto – kisan jälkeen kerrottiin ällistyttävä totuus
Wilma Murto onnistui sunnuntaina loistavasti seiväshypyn Timanttiliigan kisassa Lontoossa. Hän vei koko kisan voiton komealla tuloksella 480.
Kyseessä on Murron kauden paras tulos ja luonnollisesti myös kauden kotimainen kärki. Hän jäi vain viisi senttiä SE-tuloksestaan.
Murron suorituksen arvoa nostaa entisestään se seikka, että kisa käytiin todella huonoissa olosuhteissa. Seivästä hypättiin vaikeissa vastatuulissa.
– Loistava suoritus Wilmalta. Olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin hyvät. Tuuli oli koko ajan vastainen, välillä puuskainen ja välillä lempeämpi, mutta koko ajan vastainen, Murron valmentaja Jarno Koivunen kommentoi SUL:n tiedotteella.
Murto itse nosti esiin myös sen seikan, että hänellä oli käytössään uudet seipäät.
– Toivoin etukäteen, että olisi hyvät olosuhteet, kun kokeilen uusia seipäitä. Mutta olikin tosi tylyt tuulet, vaikka oli minulla niiden kanssa vähän onneakin. Siihen sattui kuitenkin muutama vasta- ja sivutuuli. Onneksi se on minun vahvuuteni, etteivät tuulet liiaksi häiritse tekemistä, Murto sanoi SUL:n tiedotteella.
Murto kilpaili Lontoossa uusilla 475-senttisillä seipäillä. Aiemmin käytössä on ollut 15 senttiä lyhyemmät työkalut.
– Wilma ehti tekemään tämän uuden setin pienimmällä seipäällä yhden harjoituksen, mutta kun tässä Lontoon kilpailussa mentiin korkeuksia ylöspäin, Wilmalla oli aina kädessään uusi seiväs, jolla hän ei ollut hypännyt aiemmin, Koivunen muistutti.
– Olen tosi tyytyväinen kilpailuuni. Viimeinen yritys 486:sta oli paras, mutta hyppy lähti vähän sivuun seipään linjasta. Siinä alkoi olla myös jo aika paljon hyppyjä alla, joten olen tosi tyytyväinen että sain tuollaisen yrityksen aikaiseksi, Murto arvioi itse kisaa.
– Kyllä Timanttiliigan voitto menee minun arvioissani sinne Euroopan mestaruuden ja MM-mitalien hujakoille. Arvostan sitä tosi korkealle, ja nyt tuli myös kovia päänahkoja, Murto sanaili.
– Tämä alleviivaa sitä, että MM-kisoissa ei tarvitse kumarrella ketään. Siellä ei ole ketään, jota en olisi voittanut, Murto totesi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!