Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
Hiihtoliitossa on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana melkoista myllerrystä taloudellisten haasteiden vuoksi.
Ovi on käynyt ulospäin. Liitto tiedotti elokuun alussa, että kaupallinen johtaja Jari-Pekka Jouppi jättäytyy pois syksyn aikana.
Joupin korvaajan nimi on nyt varmistunut. Hiihtoliiton kaupalliseksi johtajaksi tulee Petri Raatikainen. Hänen pestinsä alkaa 1.10.2023.
Raatikainen on työskennellyt urheilun parissa lähes kaksikymmentä vuotta muun muassa toimitusjohtajana Salomon Sport Finland Oy:ssä, Pohjoismaiden maajohtajana Columbia Sportswear Finland Oy:ssä sekä myynti- ja markkinointijohtajana Suomen Urheiluopistossa Vierumäellä.
Raatikainen tulee kovaan paikkaan, sillä taloudellisesti haasteelliset ajat ovat tuskin vielä hetkeen ohi.
– Hiihtoliiton missio on tuottaa Suomen kansalle unohtumattomia elämyksiä huippu-urheilumenestyksen kautta, ja olla merkittävin kansan liikuttaja lumella. Lasten liikkumattomuuden ehkäisy on lähellä sydäntäni, joten toivon, että pystymme yhteistyökumppaneidemme ja jäsenseurojemme kanssa innostamaan erityisesti lapsia lumella liikkumiseen. Näin varmistamme myös huippu-urheilijoiden kasvamisen edustamiimme lajeihin tulevaisuudessa, kommentoi Raatikainen tiedotteella.
– Olemme erittäin iloisia, että saamme Petrin joukkoomme vahvistamaan kumppanuusohjelmaamme suomalaisen lumiurheilun ja liikunnan eteenpäin viemiseksi. Petri omaa taustan, jolla emme ainoastaan usko, vaan tiedämme pärjäävämme entistä paremmin nykyhetken tilanteessa kumppanuusmarkkinoilla, joihin luonnollisesti kuuluvat niin urheilijat, seurat kuin kaupalliset kumppanimmekin, arvioi puolestaan Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen.
LUE MYÖS:
- Nyt avautuu Alisa Vainio keskeytyksestä – ”Se tekee kipeää”
- Urheilucast: Liigan pienseura vei halutun tähden – ”Jättimäinen kiinnitys”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Tulokset ja Suomen joukkue
- Tomek Valtoselle kenkää – toinenkin Jokerit-legenda ulos
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- UC: Jokereiden kulmahuone kokoontui – kulisseissa tapahtuu nyt
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa