Shokeeraavia syytöksiä – ällistynyt Suomen hiihtotähti nousi otsikoihin Norjassa

Norjan hiihtomaajoukkueen entinen huoltomies Frode Pedersen nostatti hiljattain melkoisen kohun lausunnoillaan VG-lehdelle. Myös suomalaislegenda Aino-Kaisa Saarinen on hämmästellyt asiaa muiden mukana.
Pedersen paljasti VG:lle muun muassa, että vuonna 2020 Norjan joukkueen huoltobussin sisällä oli julisteita, joissa luki isolla tekstillä ”homo”.
– Kyse on aiemmin mainitsemastani häiriköinnistä, kiusaamisesta ja ikävästä kielenkäytöstä. Tuollaiset asiat eivät ole ok, linjasi Pedersen.
Pedersen kertoi myös, että muutama päivä ennen Planican MM-kisojen 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kisaa Kläbon parhaat vapaan hiihtotavan sukset katosivat. Hän vihjaili, että kyse on sabotaasista.
Saarinen hämmästeli puheita Ylen haastattelussa. Naisen sanat ovat herättäneet huomiota myös Norjassa. VG nosti ”suomalaisen hiihtosankarin” sanat vahvasti esille.
– Todella yllättävää. En ole näin hirveään sabotointiin törmännyt, kommentoi Saarinen Ylelle.
– Tässähän on hyökätty Kläboa vastaan ja sabotoitu huoltomiehen työtä, Saarinen arvioi Ylelle.
VG nosti esille myös Saarisen hämmästelyn siitä, että hän ei olisi uskonut näkevänsä tällaista toimintaa Norjan hiihdossa. Yleensä vuonomaassa vedetään samaa köyttä ja yhteen suuntaan.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Lentopallon MM-kisat 2025
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat
- Kilpakumppani lausui IL:lle selvät sanat Wilma Murrosta
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Nooralotta Neziriltä musertava päivitys – paljasti lohduttoman tiedon
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Silja Kosonen täräytti mahtikaaria – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi
- Korkeustähti Ella Junnila saapui Japaniin – saman tien ”suuren rikoksen” kohteena
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat