Se oli siinä – suomalainen yleisurheilutähti veti johtopäätöksensä
Suomalainen pituushyppääjä Roni Ollikainen on lopettanut hienon urheilu-uransa. Hän kertoi asiasta SUL:n tiedotteella.
Ollikainen kärsi viime vuonna paljon vammoista. Hänet muistetaan etenkin vuoden 2012 EM-kotikisoista. Hieno tulos 805 toi kuudennen sijan noista karkeloista. Mies nappasi urallaan myös esimerkiksi kaksi SM-kultaa.
33-vuotias Ollikainen sai kesällä uuden reiden lähentäjävamman. Tuo takaisku sinetöi uran päättymisen.
– Ei voi sanoa, että olisin viime vuosina paljon lopettamista miettinyt, mutta nyt kun tuli loukkaantuminen, tuntui, että ehkä on hyvä hetki, kun ei ole enää sinut kroppansa kanssa niin, että saisi sieltä tehoa irti, Ollikainen arvioi SUL:n tiedotteella.
– En ole lyönyt lukkoon mitään, mutta viimeisten vuosien aikana on lisääntynyt ajatus, että mitäs jos alkaisi valmentaa, miten se sujuisi, Ollikainen pohti tulevaisuuttaan.
Ollikainen muisteli myös EM-kisojen kuudetta sijaansa.
– Karsinnassa ekalla 8 metriä. Jälkiviisaana on helppoa sanoa, että siihen olisi ollut helppo jättää hypyt ja säästää loput finaaliin, mutta hyppäsin ne kaksi muuta hyppyä, Ollikainen muistelee.
– Finaalissa menin aivan karmealla tekemisellä 805. Se oli enemmän sellaista runttaamista. Osittain sen jälkeen tulivat sitten selkävaivat, Ollikainen jatkoi.
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- Vuokatin Suomen Cup 2026: Tulokset ja uutiset
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa
- Suomen maajoukkuehiihtäjältä raju paljastus Ylelle: ”Tuli seinä vastaan”
- IL: Hiihdon Suomen mestari halusi päättää uransa – sitten tapahtui täyskäännös
- NHL:n sisäpiiritoimittaja pohtii – olisiko tässä Patrik Laineen seuraava osoite?
- Silja Kosonen hämmästyi saamastaan yllätysbonuksesta – ”Minulla on kyllä huippuja yhteistyökumppaneita”