Tätä ei tv-kuvissa nähty – Ronnie O’Sullivania nöyryytettiin rumasti
Snookertähti Ronnie O’Sullivan on kilpaillut vuoden 2023 päätteeksi Aasiassa. Englantilaistähti osallistui Macaon Masters-turnaukseen.
Tie nousi lopulta pystyyn jo puolivälierissä. Hongkongin Marco Fu murskasi legendan rumin lukemin 6–2.
Eurosport kertoo, että O’Sullivan saa palkintorahoina 35 000 puntaa eli 40 300 euroa. Turnauksen voittaja saa 150 000 puntaa eli 173 000 puntaa.
O’Sullivan on pelannut syyskaudella varsin ahkerasti Aasiassa. Hän on jättänyt joitakin Euroopassa pelattuja turnauksia väliin terveydentilaansa vedoten.
O’Sullivanin murskatappiota ei televisiossa nähty. Macaon Masters-turnauksesta ei tv-kuvaa Eurooppaan lähetetä.
Turnauksen välierissä kohtaavat Mark Williams ja Jack Lisowski sekä Judd Trump ja Marco Fu.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys