IS: Suomen hiihtotähden kohtalo järkyttää – ”Ei voi olla totta”
Tällä viikolla saatiin murheellinen tieto: Eveliina Piippo on jälleen loukkaantunut.
Hiihtoliitto tiedotti, että Piippo joutuu jättämään kauden kesken loukkaantumisen vuoksi. Hän mursi selkänsä liukastuessaaan portaissa.
– Loukkaantumisesta johtuen hiihtäminen ei ole mahdollista seuraavaan kuuteen viikkoon. Piippo keskittyy tulevat viikot vamman kuntouttamiseen eikä kommentoi asiaa toistaiseksi enempää, kerrottiin tiedotteella.
Piippo on saanut osansa vammoista. Hän on ollut aiemmin selkäleikkauksessa, joka pilasi melkein koko sesongin 2020–2021.
Lajilegenda Harri Kirvesniemi kommentoi asiaa Ilta-Sanomille.
– Ensimmäinen ajatukseni oli, että ei voi olla totta – että taasko sama nainen! ”Evellä”, jos kenellä, vastoinkäymisiä on riittänyt, Kirvesniemi päivitteli IS:lle.
Piippo on siis saanut osansa vammoista. Kirvesniemi myönsi, että pian saatetaan olla isojen kysymysten äärellä.
– Kun vastoinkäymiset seuraavat toinen toistaan, se on aina paha paikka kenelle tahansa urheilijalle. Even kohdalla suurin kysymys kuuluu nyt, riittääkö hänellä enää motivaatiota, Kirvesniemi näkee.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Iivo Niskanen
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin