Kuka puhuu nyt puppua? Suomalaishiihtäjä pamautti suorat sanat Iivo Niskasen väitteistä

Iivo Niskasen ja Kalle Parantaisen välinen tilanne Kuopion Suomen Cupissa on puhuttanut alkuviikon suomalaista hiihtokansaa. Niskanen ilmoitti maanantaina Ylen sivuilla julkaistussa haastattelussa, että asia on hänen osaltaan loppuun käsitelty.
Parantaisella oli vielä sanansa sanottavana. Hän astui keskiviikkona esiin Instagramissa ja laittoi ”Case Kuopion” (tapaus Kuopio) vielä pakettiin omalta osaltaan.
Parantainen ei ollut tyytyväinen kaikkeen asiasta kirjoitettuun. Hän halusi oikoa mediassa esitettyjä väitteitä.
– Mediassa esitettyjen julkaisujen osalta tarkennan, että en ole ollut millään tavoin niihin aloitteellinen. Tapahtumista on julkaistu ensimmäinen juttu Iltalehdessä 25.2.2024 klo 15.23. Minua ei ole millään tavoin haastateltu ennen jutun julkaisua. Iltalehden toimittaja on kertomansa mukaan laatinut kyseisen jutun silminnäkijähavaintojen mukaisesti. Iltalehden toimittaja on soittanut minulle vasta kyseisen julkaisun jälkeen ja kysellyt tapahtuman kulusta. Olen vasta silloin kertonut näkemykseni tapahtumista ja jutusta on julkaistu muokattu versio 25.2.2024 klo 23.05, väitti Parantainen.
Parantainen kiinnitti huomionsa jälleen myös Niskasen sanomisiin.
– Puheeni julkisuudessa eivät siten ole muuttuneet, kuten asiasta mm. Niskanen on esittänyt. En ole myöskään tehnyt tapahtumasta protestia tai millään muullakaan tavalla halunnut tuoda asiaa
kilpailun teknisen johtajan (TD) tietoon. Kilpailun TD Arto Tilli on ottanut asian selvitykseen saatuaan tiedon tapahtumasta joltain ulkopuoliselta. TD toimittaa kisatapahtumista raportin maastohiihdon sääntöryhmän käsiteltäväksi, joten odotetaan rauhassa päätöstä ja palataan sen jälkeen asiaan mikäli tarvetta ilmenee, selvitti Parantainen.
Niskanen esitti maanantaina julkaistussa Ylen jutussa, että Parantaisen sanomiset asiasta olisivat muuttuneet mediassa. Parantainen saattaa sanoillaan viitata tähän kommenttiin:
– On valitettavaa, ettei hän ole halunnut käydä suoraa keskustelua kanssani tai vastannut yhteydenottoihini. Julkisuudessa Parantaisen puheet tapahtuneesta näyttävät muuttuneen jo pariin otteeseen. Vaikka en ole aiemmin ollut Parantaisen kanssa tekemisissä, hän on valitettavasti päättänyt arvostella minua myös ihmisenä, ei vain tätä Puijon episodia. En ole kisan aikana tai sen jälkeen tahallisesti koskenut häneen, sanoi Niskanen Ylelle.
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen keihästähti alkoi heti aukomaan päätä kilpakumppaneilleen Japanissa
- Se loppui lyhyeen – IL:ssä paljastettiin, miten Lotta Harala jätettiin
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Laura Arffman meni salille Japanissa – yksityiskohta naisen ulkonäössä sai paikalliset reagoimaan heti
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Lentopallon MM-kisat 2025
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Silja Kosonen täräytti mahtikaaria – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi
- Toisen lajin tähti haastoi Robert Heleniuksen – leikki loppui lyhyeen
- Suomen ampumahiihtotähdeltä musertava päivitys – lääkärikäynti sai synkän käänteen