Lääkäri näki Reetta Hurskeen – huoli heräsi välittömästi
Reetta Hurskeen kauden avaus meni pahasti pieleen Puolan Torunissa. Hänen urakkansa päättyi dramaattiseen kaatumiseen toisella aidalla.
Hurske sai ikävältä näyttäviä ruhjeita ja naarmuja kehoonsa. Polven alapuolelle tuli taas haava, joka vaati tikkausta.
– Jalkaan tuli lääkärin mukaan seitsemän tikkiä. Leuka on ainoa paikka, joka nyt tuntuu kipeältä. Löin sen kolmanteen aitaan, Hurske totesi SUL:n tiedotteella.
– Verkassa oli tosi hyvä fiilis ja kaikki meni niin kuin suunnittelin. Kun jalka jäi kiinni aitaan, siinä ei ehtinyt ihmeitä tehdä ennen kuin olin seuraavalla aidalla, Hurske muisteli.
Hurske kiitteli lääkintähenkilökunnan toimeen. Yksi asia huoletti, mutta ikävältä aivotärähdykseltä vältyttiin.
– Kilpailun lääkintähenkilöstö oli nopeasti paikalla. He totesivat, että jalkaan tullut haava pitää tikata, mutta katsoivat, etten lyönyt päätäni niin, että olisin saanut aivotärähdystä. Itse olin koko perillä mitä tapahtui.
Hurske kertoi menevänsä lääkärin pakeille Suomessa. Viikonloppuna olisi luvassa kaksi kisaa Ranskassa.
– Menen nyt näyttämään haavaa Suomessa. Katsotaan, miten sen kanssa edetään. Torunin lääkärin mukaan ei ole esteitä jatkaa urheilua.
– Minun piti lähteä Ranskaan jo torstaina. Lähtöpäivä on siirretty perjantaille. Täytyy katsoa, miten homma lähtee tästä rullaamaan. Minusta olisi tärkeää päästä kisaamaan pian, ettei jää kammoja, Hurske sanoi.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään