Kuppi meni nurin – kilpakumppani lausui IL:lle Iivo Niskasen kannalta rumaa tekstiä
Iivo Niskanen ja Kalle Parantainen ottivat Kuopion Suomen Cupin hiihdoissa yhteen varsin poikkeuksellisella tavalla. Hiihtoliiton sääntöryhmä ei asiaa pohdittuaan antanut kummallekaan urheilijalle lisärangaistuksia aiemmin kerrotun suullisen huomautuksen lisäksi.
– Sääntöryhmän osalta tapauksen käsittely on päättynyt ja kilpailun tuomarineuvoston päätös suullisesta huomautuksesta molemmille urheilijoille jää voimaan. Kolmesta jäsenestä koostunut asiantuntijaryhmä käsitteli kilpailun tapahtumat perustuen tuomarineuvoston puheenjohtajan erilliseen raporttiin sekä käytettävissä olevaan video- ja kuvamateriaaliin.
– Sääntöryhmän asiantuntijaryhmä piti Kuopion Suomen Cupin miesten viestihiihdon jälkeisiä tapahtumia maastohiihdon lajikulttuuriin sopimattomana käytöksenä, kerrottiin tiedotteella.
Äänekosken SM-kisoissa mukana ollut Kalle Parantainen ei voinut käsittää liiton toimintaa. Hän antoi palaa Iltalehden haastattelussa.
– Hiihtoliiton touhu on ihan munatonta. Ei siellä uskalleta tehdä mitään, kun toisella puolella on Iivo Niskanen, paalutti Parantainen Iltalehdelle.
Parantainen väitti Kuopiossa, että Niskanen potkaisi häntä tarkoituksella kesken viestikisan. Niskanen ei ollut samaa mieltä. Parantainen väitti Niskasen myös nimitelleen häntä maalissa. Niskanen kiisti myös tuon väitteen.
– Mielelläni olisin anteeksipyynnön ottanut toiselta osapuolelta, kun potkiminen sun muut eivät kuulu hiihtoon. Jos Hiihtoliiton päätös on, että se on sallittua, niin herää kysymys, saanko minäkin tehdä samaa, Parantainen hämmästeli IL:lle.
LUE MYÖS
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt
- Hiihtomies käveli kameran eteen – ylisti Frida Karlssonin ulkonäköä
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään