Sara Lappalainen katosi kuvasta – teki jotain, joka kuulostaa tavallisen pulliaisen korvaan järjettömältä
Kestävyysjuoksija Sara Lappalainen (aiemmin Kuivisto) on viettänyt viime viikot pientä hiljaiseloa sosiaalisessa mediassa. Syy siihen on nyt harvinaisen selvä.
Lappalainen paljasti Instagramissa olleensa kolme viikkoa alppimajassa.
– 3 viikon alppimajaleirin jälkeen parasta tulla kotiin. Ihanaa pääsiäistä kaikille, kirjoitti vaaleaverikkö.
Lappalainen nähtiin kisoissa myös hallikaudella. Hän otti SM-kultaa 1 500 metrillä ja SM-pronssia 3 000 metrillä.
Viime kaudella Lappalaisella kävi huonommin Urhea-akatemian alppimajassa. Teknisen häiriön vuoksi ilmankorkeus oli säädetty peräti 3 000 metriin. Tarkoitus oli olla 2 000 metrin korkeudessa. Se sai SE-naisen uupumaan täysin ja pilasi valmistautumista kauteen.
Nyt kaikki meni ilmeisesti putkeen. Eikä Lappalainen vetänyt vain lonkkaa kotiin päästyään. Hän kertoi Instagram Storiesissa vetäneensä melkoisen pyörälenkin.
Lappalainen ja Olli-rakas polkivat lauantaina yli 116 kilometriä. Tuo matka taitettiin reilussa neljässä tunnissa.
LUE MYÖS:
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä