Johannes Kläbo astui kameroiden eteen – vahvisti merkittävän uutisen

Norjan mieshiihtäjät ovat dominoineet viime vuosina kansainvälisiä kisoja. Kulisseissa on kuitenkin myös kuohunut.
Yksi draamaa aiheuttanut asia on ollut ykköstähti Johannes Kläbon tilanne. Viime vuonna tipahti kova uutinen, kun Kläbo ilmoitti jättävänsä Norjan maajoukkueen.
Perjantaina tapahtui kuitenkin täyskäännös. Johannes Kläbo istui kameran eteen ja paljasti palaavansa maajoukkueeseen kahdeksi seuraavaksi kaudeksi.
– Tämä on ollut suunnitelma koko ajan. Ei tule suuria muutoksia aiempaan, kertoi Kläbo Nettavisenin mukaan.
Norjan hiihtoliitossa ei peitelty tyytyväisyyttä. Kläbon tulo on iso uutinen liitolle.
– Tämä on iso päivä. Se on iso juttu Norjan hiihdolle. Uskomattoman tärkeää. Tänne Johannes kuuluu, vuodatti Norjan hiihtoliiton pomo Cathrine Instebö.
On tosin varsin mahdollista, että Kläbolla on edelleen varsin vapaat kädet esimerkiksi harjoitusleirien suhteen.
Ensi vuonna järjestetään MM-kisat Norjan Trondheimissa. Kläbon ja liiton sopimus kattaa siis myös olympiakauden 2025–2026.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Yle: Suomalaiset urheilutähdet rakastuivat – näistä sanoista kaikki lähti
- Hiihtotähden jyrkkä poliittinen muodonmuutos järkyttää – ”Aivan kamalaa”
- Wilma Murron kilpasisko koki rajun muodonmuutoksen – ei suostunut näyttämään kasvojaan
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Suvi Minkkinen laittoi pystyyn melkoisen show’n
- Tätä emme halunneet kuulla – suomalaiselta ampumahiihtotähdeltä valitettava tilannepäivitys
- Juoksija murskasi Suomen ennätyksen lokakuussa – ällistyi itsekin
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Paljastus: Hiihdon supertähti Jessie Diggins loukkaantui – ”Voi ei”
- HS: Suomalainen olympiatähti on poissa
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Dorothea Wierer esitteli uutta kisa-asuaan – fanit sulaa vahaa
- Maajoukkueesta kengitty Anne Kyllönen kertoi nyt tilanteestaan
- Suomessa heitettiin historiallisen pitkä keihäskaari
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- ”Olen raskaana” – shokkiviesti tavoitti Kalle Palanderin
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Hiihtonainen laitettiin riisuutumaan – oli paljastettava kaikki
- Salailu päättyi nyt – Nooralotta Neziri löysi uuden uran