Kalle Rovanperä älyttömässä tilanteessa – MTV:n asiantuntija sanoi suoraan, mitä monet ajattelevat
Suomalainen rallikuski Teemu Suninen nähtiin viikonloppuna hieman erilaisessa roolissa, kun hän esiintyi MTV:n asiantuntijana Safari-rallin yhteydessä.
Suninen keräsi faneilta kiitosta työstään. Hän nautti itsekin kokemuksesta, mutta myönsi myös Instagramissa kohdanneensa samat haasteet, jotka ovat hyvin tuttuja rallifaneille.
– Oli mahtavaa olla Kenian rallin asiantuntijana televisiossa viikonloppuna tämän mahtavan tiimin kanssa. Mutta kylläpä on vaikeaa selittää eri näkökohtia, kuten kisan kokonaistilanteen, supersunnuntain, power stagen pisteet… melkoista taistelua! Hattu pois päästä niille, jotka tekevät tätä jatkuvasti!
Suninen otti esille supersunnuntain tuoman muutoksen pistelaskuun. Thierry Neuville sai lopulta lähes yhtä kovan pistepotin kuin rallin voittanut Kalle Rovanperä.
– Miten voi selittää yksinkertaisella tavalla, että Thierryllä meni oikeasti todella hyvin, vaikka hänellä oli epäonnekas ralli ja hän jäi 10 minuuttia taakse? Thierry sai vain pisteen vähemmän kuin Kalle, joka dominoi koko rallia… Onnittelut rallin voittajalle ja kuskeille, jotka saivat hyviä pisteitä. Mitä sitten jokainen arvostaakaan?
LUE MYÖS
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- IL: Hiihdon Suomen mestari halusi päättää uransa – sitten tapahtui täyskäännös
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa