Suomen ykkösmies aloitti vakuuttavasti – Kutittelee kisan kärkeä ensimmäisen kierroksen jälkeen
Disc Golf Pro Tour -kauden viidettä osakilpailua pelataan Arkansasin Jonesborossa, Yhdysvalloissa. Jopa hieman yllättävän aikaisen lähtöajan saanut 22-vuotias kuopiolainen Niklas Anttila pelasi hyvän bogey vapaan avauskierroksen tuloksella -7.
Artikkelin kirjoittamishetkellä Anttilan seitsemän alle tulos oikeuttaa jaettuun kolmanteen sijaan viiden muun kanssa. Tulos ei ole ideaali, mutta jos hän pelaa virheettömästi seuraavat kaksi kierrosta, on kaikki mahdollista. Tällä hetkellä kisan kärjessä touhuaa Kevin Kiefer III tuloksella -11, Mikäli kisan viimeiset kortit pelaavat vastaavaa tulosta, on Anttila hyvällä iskuetäisyydellä seuraavalle kierrokselle.
Vajaa kuukausi sitten ensimmäisenä suomalaisena DGPT Elite Seriesin osakilpailun voittanut Anttila pelasi hänen normaaliin tasoonsa nähden lähes heikon turnauksen kaksi viikkoa sitten Texas State Disc Golf Championshipissä sijoittuen 67:nneksi.
Jonesboroa edeltävänä viikonloppuna Anttila pelasi muiden suomalaisten kanssa 6th Annual Persimmon Ridge Retret A-tier -turnauksen, jossa hän sijoittui kuudenneksi. Peli näytti tuolloin olevan paremmin uomissaan. Jonesboro on ratana haastava, mutta Anttilalta pitäisi löytyä kaikki kyvyt haastaa muut voitosta.
Jesse Nieminen pelasi avauskierroksen -1/18 ja Tuomas Hyytäinen E/18, Joona Heinäsen sekä Väinö Mäkelän avauskierrokset ovat vielä kesken.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Suomalaisikoni ikuistettiin – Paavo Nurmi nousi kunniaseinälle
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus