Elmo Lakka voitti – SE-mies laukoi kisan jälkeen valittuja sanoja näille ihmisille
Suomalainen pika-aituri Elmo Lakka onnistui sunnuntaina hienosti Kreetalla 110 metrin aidoissa. Aika 13,59 toi miehelle kisan voiton.
– Tasainen, mukiinmenevä juoksu, Lakka sanoi SUL:n tiedotteella ja antoi sitten sapiskaa järjestäjille.
– Kisajärjestäjille sen verran risuja, että aitoja oli vaikea ottaa verryttelyssä, kun siellä oltiin lyhyempi aika kuin oli aikataulussa ja sitten vietiin kentälle odottelemaan. Aika kylmiltään sai vetää. Onneksi oli lämmin keli.
Lakka ei ole erityisen tyytyväinen juoksuihinsa Kreikassa. Katse on nyt tulevassa.
– Alkukauden kisat eivät ole vielä olleet kummoisia. Odotan, että pääsen kunnon mondo-pintaa rapsuttelemaan ja niin, että on kovia kavereita mukana alusta asti, Lakka sanoo.
Lakka laittoi kisansa pakettiin myös Instagramin puolella.
– Tänään rykästiin uudemman kerran aidat alkukauteen, 13.59s SB ja W sieltä napsu. Taas sai ”lehmän hermoja” käyttää oikeastaan koko reissun, ihan yhtä jämptiä ei oo meno täällä kuin mitä vaikka Suomessa.. mutta eipä olleet onneks ekat kinkerit meikälle, viestitti Lakka.
Viivi Lehikoinen oli puolestaan Timanttiliigan Marokon kilpailussa 400 metrin aitojen kuudes ajalla 55,81.
– Kuusi aitaa meni ihan hyvin, mikä oli positiivista, mutta sen jälkeen oli ongelmia aitojen kanssa ja vauhti hyytyi paljon, mutta ihan hyvä aloitus, Lehikoinen arvioi SUL:n tiedotteella.
LUE MYÖS
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Keihästähti Topi Parviainen juoksi Cooperin – tulos ei tyydyttänyt miestä
- Vuosisadan suoritus Timanttiliigan finaalissa – käsittämättömän tulos
- Urheilucast: Patrik Laineen tilanteesta brutaali väite
- Ukkola: Suomen 12-kertainen maailmanmestari paljasti dopinginkäyttönsä
- Urheilucast: Nyt tipahti häkellyttävä tieto Benjamin Rautiaisesta
- Maria Huntingtonilta avoin ulostulo: ”Pikku hiljaa täältä noustaan”
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa