Menivätkö Topi Raitasen EM-haaveet säpäleiksi? – Asiantuntijalta selvä vastaus
Topi Raitasen mainiolla juoksulla alkanut kausi sai ikävän käänteen miehen sesongin toisessa kisassa Ranskan Marseillessa, kun hän keskeytti kisan. Raitanen on nyt avautunut tilanteestaan.
Hallitseva Euroopan mestari kirjoitti aiheesta Instagramissa.
– Kesän toinen startti Ranskassa ei mennyt suunnitelmien mukaan. Otin huonosti ekan vesiesteen, jossa nilkka otti pientä osumaa. Päätin jättää kisan kesken, koska en pystynyt iskun jälkeen enää ottamaan esteiden ylityksiä rennosti ja juoksusta tuli melkosta sipsuttelua, selvitti Raitanen ja kertoi tämän hetken tilanteen.
– Nilkasta ei onneksi löytynyt mitään isompaa vaivaa kuin luuruhje, joten treeniä pääsee jatkamaan kivun sallimissa rajoissa, selvitti Raitanen.
Raitanen on yksi Suomen mitalitoivoista Rooman EM-kisoissa. Jalan tutkinut ortopedi Ilkka Räsänen puhui jalan kunnosta SUL:n tiedotteella perjantaina.
– Jalka oli jo tänään parempi. Vähän sitä voi kuulostella harjoituksissa, mutta isossa kuvassa se ei varmastikaan vaikuta mitenkään.
– Todennäköisesti Raitanen pystyy jatkamaan harjoitteluaan ihan oman suunnitelmansa mukaan, arvioi Räsänen.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Robert Helenius avautui kohtalostaan IS:ssä – ”Pahempi tuomio kuin raiskaajilla”
- Paljastus: Hiihdon supertähti Jessie Diggins loukkaantui – ”Voi ei”
- Hiihtonainen laitettiin riisuutumaan – oli paljastettava kaikki
- Krista Pärmäkosken ja Jasmi Joensuun yhteiskuva ei jätä paljon epäselväksi naisten väleistä
- Maajoukkueesta kengitty Anne Kyllönen kertoi nyt tilanteestaan
- Takamukselle töitä – Lotta Harala käänsi katseita kuntosalilla
- Kaisa Mäkäräinen synkkää puhetta maailmanmenosta Ylelle
- Dorothea Wierer esitteli uutta kisa-asuaan – fanit sulaa vahaa
- Wilma Murrolla henkilökohtainen käänne – tämä mies astui naisen elämään
- HS: Suomalainen olympiatähti on poissa
- Maajoukkueesta kengitty Anne Kyllönen kertoi nyt tilanteestaan
- Timmissä tikissä – hiihtoässä Anita Korva esitteli rantakuntoaan
- Suomessa heitettiin historiallisen pitkä keihäskaari
- Dorothea Wierer esitteli uutta kisa-asuaan – fanit sulaa vahaa
- Salailu päättyi nyt – Nooralotta Neziri löysi uuden uran