Topi Raitanen puhui nyt IS:lle rehellisesti tilanteestaan
Estejuoksija Topi Raitanen selvitti lopulta paikkansa Pariisin olympialaisiin takaoven kautta.
Raitanen oli olympiarankingin perusteella kaukana kisapaikasta. Kaikki maat eivät kuitenkaan lähettäneet rankingin perusteella kisoihin selviytyneitä urheilijoita kisoihin. Se avasi Raitaselle paikan olympialaisiin, vaikka hän oli kaukana varasijalla.
Raitasen kausi on ollut vaikea. Sesonki alkoi varsin hyvin, ja mies teki myös Rooman EM-kisoissa yhden hyvän juoksun. Muuten on ollut erittäin vaikeaa.
Raitasen talven harjoittelua vaikeutti takareidessä ollut repeämä. Hän on puhunut nyt tilanteestaan Ilta-Sanomille.
Kahden vuoden takainen Euroopan mestari tunnetaan urheilijana, joka ei esittele mitään turhia tekosyitä. Ei hän niitä tarjonnut myöskään IS:lle, vaikka rivien välistä saattoi lukea, ettei kaikki ole aivan kunnossa.
– Ei ole mitään uutta vaivojen suhteen. Niitä on monella urheilijalla, ja niiden kanssa yritetään pärjätä.
– Kalevan kisoista on suunta vain ylöspäin. Finaalipaikka on tavoite ja siitä sitten sijoitus kerrallaan, Raitanen sanoi Ilta-Sanomille.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää