Mitä Wilma Murrolle on tapahtunut? Maailmantähdeltä karua vihjailua IS:lle
Wilma Murto otti Pariisin olympialaisista sen mitä otettavissa oli. Murto ylitti seiväshypyn finaalissa 470 ja oli kuudes.
Se taisi olla maksimisuoritus, sillä Murto on kärsinyt tänä vuonna ikävistä loukkaantumisista. Ensin tuli akillesvamma ja sitten oli ongelmat takareiden kanssa.
Akillesvaivoista on tänä vuonna kärsinyt myös USA:n Katie Moon. Hän kuntoutui niistä olympialaisten kannalta paremmassa aikataulussa kuin Murto ja nappasi olympiahopeaa.
Tokiossa olympiakultaa voittanut Moon harmitteli Murron kohtaloa Ilta-Sanomille.
– Minun käy todella häntä sääliksi. Minäkin olen kärsinyt akillesjännevammoista, minkä tiedän olleen osa hänen ongelmiaan. Sellaista urheilu valitettavasti on, Moon kommentoi IS:lle.
Maailmanluokan seiväshyppääjät ovat kärsineet viime vuosina paljon vammoista. Moon esitti teoriansa ongelman juurisyistä.
– Sille on varmasti monia syitä, mutta minun teoriani mukaan se liittyy siihen, että joka vuosi on ollut meille arvokisavuosi käytännössä vuodesta 2019 lähtien, arveli jenkkitähti IS:lle.
LUE MYÖS
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita