Anita Korva jätti kilpahiihdon – naisen muodonmuutos ällistyttää nyt: ”Oikea voimanpesä”
Hiljattain kerrottiin, että entinen hiihdon suurlupaus Anita Korva on siirtynyt valmennushommiin.
Personal traineriksi kouluttautuneen Korvan palveluita voi hankkia Hiihtokoulu.fi:n kautta. Hänellä on asiantuntemusta kestävyys- ja voimavalmennuksesta.
Korva on moninkertainen nuorten arvokisamitalisti. Hän tuli jo aktiiviurallaan tunnetuksi vahvasta ylävartalostaan. Lihasta on tullut silmätestin perusteella vain lisää.
Naisen salipäivitykset ovat ällistyttäneet faneja. Muskelit ovat tehneet vaikutuksen.
– Perkele likka oot sä oikea voimanpesä, hämmästeli eräs.
25-vuotias Korva kirjoittaa nykyään liikuntaan ja urheiluun liittyviä ajatuksiaan myös Instagramissa.
– Pakollinen paha vai etuoikeus? Motivaatiosta näkee usein puhuttavan eri paikoissa ja ihmiset paljon kyselevät että mistä sitä ”saa”. Asiaa voi tarkastella monelta eri kantilta, mutta omalla kohdalla käänteentekevä hetki oli, kun ajattelutapa muuttui ajatuksesta ”Mitä mun pitää tänään tehdä”, siihen että ”Mitä haluan tänään tehdä?” Tuli vapaus valita. Vei jonkin aikaa myös uskaltaa täysin antaa itselleen lupa tehdä mitä haluaa. Tähän toki vaikuttaa omalla kohdalla kilpaurheilutausta, mutta uskon että samankaltaisia haasteita voi olla kenellä tahansa, avasi Korva.
– Urheiluun tai terveyteen liittyen on usein erilaisia sääntöjä ja vinoumia omassa päässä (esim kuinka paljon pitää vähintään liikkua että siitä on hyötyä tai kuinka raskaalta sen kuuluu tuntua että se kehittää).
Kun unohtaa kaikki tällaiset säännöt ja antaa itselleen luvan valita ja kuunnella mitä keho ja mieli milloinkin kaipaa, voi käsitys liikkumisesta muuttua, selvitti Korva.
LUE MYÖS
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset