Jotain aivan muuta: Ella Junnilan elämä muuttui kisakauden jälkeen
Korkeushyppääjä Ella Junnilalla on riittänyt kiirettä myös kilpakauden jälkeen. Hän on ahkeroinut syksyn mittaan koulutöiden parissa.
Valtiotieteitä Tampereen yliopistossa opiskeleva Junnila on kirjoittanut tämän hetkisestä tilanteestaan Instagramissa.
– Mun akateeminen kausi alkaa kääntyä kohti loppuaan. Parin kolmen viikon päässä on vikat tentit ja deadlinet. Jonkun verran sitä ennen on vielä kirjotettavaa.
– Mä silti nautin tästä kovasti. Se on niin erilaista tekemistä kuin urheilu ja tasapainottaa mua ihmisenä. Sillä mehän ollaan kokonaisuus, ei vain kone joka suorittaa, joten tasapainotus on sillon tällöin hyvästä.
– Jäin eilen pohtiin, että millä mä tasapainottelen sit keväällä, kun opinnot jää pienemmälle. Vanhana kirjamatona päädyin tietenkin lukemiseen. Alla lista kirjoista jotka aioin ainakin lukea, kun syksy on mennyt tiedeartikkeleja kahlatessa.
– Ensimmäistä kertaa: Krista Pärmäkoski – Avoin, Kristiina Mäkelä – Pitkätie huipulle, Manuela Bosco -Yhteys luontoomme, Sekasortoa Loch Down Abbeyssa
– Uudelleen lukuun suosikit: Rick Riordanin – Labyrinttitaistelu (teiniaikojen suosikki), Maeve Binchy – Valkeiden kukkien lehto, L. M. Montgomery – Sininen linna
Junnila teki viime kesänä uuden SE-tuloksen. Hänen tulostasonsa heikkeni kesäkuun jälkeen.
LUE MYÖS
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Teemu Suninen ja Janni Hussi palaavat sittenkin MM-ralliin – hurja käänne
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan