Järjetöntä touhua? Johanna Matintalo sai täyslaidallisen Ylellä
Hiihdon MM-kisat lähestyvät vähitellen. Suomen hiihdon materiaali on varsin kapea laadukkaan kärjen takana.
Perinteisen parisprintti voi olla vahva laji, sillä Jasmi Joensuu, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski ja Jasmin Kähärä ovat kaikki olleet varsin hyvässä iskussa tällä kaudella
Entä sitten viesti? Johanna Matintalo oli monien papereissa vielä varma kortti muutama kuukausi sitten. Nyt hän on kärsinyt pohjevaivasta.
Ylen asiantuntija Aino-Kaisa Saarinen on puhunut Matintalon tilanteesta. Hän myönsi, että Matintaloa kaivataan.
– Olisihan Matintalon mahdollinen puuttuminen iso lovi. Vaadittaisiin samanlaista ihmettä kuin neljä vuotta sitten. Se vaatisi esimerkiksi Ruotsin totaalista epäonnistumista, arvioi Saarinen Ylelle.
Matintalo ilmoitti kesken Tour de Skin pohjevammansa ”uusiutumisesta”. Hän päätti kuitenkin jatkaa hiihtämistä. Saarinen hämmästeli naisen touhua.
– Kun häneltä meni jalka, miksi ihmeessä hän runttasi kisat väkisin Val di Fiemmessä? Siellä hiihdettiin vain osittain tulevilla olympialaduilla, joten hän ei edes saanut sellaista hyötyä. Ei se hiihtäminen sitä jalan tilannetta ainakaan parantanut, Saarinen heitti Ylelle.
LUE MYÖS
- Entinen sprinttitykki Ylen riveihin – Katri Lylynperältä veikeä viesti kilpakumppaneille
- Frida Karlsson voitti kaksi olympiakultaa – sitten iski vaikeat ajat
- Suomen nopein mies katosi kilparadoilta – viimeisestä startista yli vuosi
- Tuomas Heikkilä teki ison linjauksen – kaikki paukut nyt yhteen tavoitteeseen
- Suomalaiskaksikko säikäytti Euroopan mestarit – jättiyllätys oli jo käsissä
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Venäjän olympiavoittaja raivostui MM-kisojen päätöksestä – ”Pellejä!”
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Suomen nopein mies katosi kilparadoilta – viimeisestä startista yli vuosi
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Frida Karlsson voitti kaksi olympiakultaa – sitten iski vaikeat ajat
- Tuomas Heikkilä teki ison linjauksen – kaikki paukut nyt yhteen tavoitteeseen
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Suomalaiskaksikko säikäytti Euroopan mestarit – jättiyllätys oli jo käsissä