Jonna Sundlingin shokkiratkaisu kuohuttaa – armoton tuomio tuli
Hiihdon Tour de Ski on ollut tällä kaudella varsin jännittävä. Parempaakin draamaa olisi voinut olla tarjolla, jos kaikki hiihtäjät olisivat tulleet mukaan.
Ruotsin tähdistä Jonna Sundling ja Emma Ribom eivät ole mukana Italiassa. Etenkin Sundlingin toiminta on herättänyt pöyristystä.
Sundling on ollut alkukauden sensaatio. Hän on ollut murskaavan ylivoimainen naisten sprinttikisoissa.
Itävaltalainen mieshiihtäjä Mika Vermeulen ei epäröi puhua hiihdossa näkemistään epäkohdista. Hän antoi myös Sundlingin kuulla kunniansa.
– Se on niin heikkoa, tylytti Vermeulen Expressenille.
– Kaikki sanovat, että he haluavat lajimme kasvavan. Mutta kun pitäisi ottaa henkilökohtaisesti vastuuta, että niin tapahtuisi, niin yhtäkkiä se ei olekaan tärkeää… Jonnan kaltainen maailmantähti ei välttämättä tarvitse noita rahoja yhtä paljon kuin me muut. Hän on menestynyt niin paljon. Mutta laji on riippuvainen siitä, että Jonna on täällä, vuodatti Vermeulen.
Lajilegenda Petter Northug oli myös armoton. Hän avasi suunsa Fondo Italialle.
– Ymmärrän, että jotkut priorisoivat MM-kisoja. Ruotsalaisille ei ole mikään hienompaa kuin norjalaisten voittaminen Trondheimissä. Mutta jos kaikki tekisivät samoin kuin Jonna Sundling, peruutettaisiin koko Tour de Ski.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Mitalitili auki? EM-kisat 12.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv, suomalaiset
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Lotta Harala lähtee EM-radalle poikkeuksellisesta tilanteesta – ”En sitä täällä mieti”
- Hilla Uusimäen ja Heidi Salmisen EM-urakka päättyi pettymykseen – karu loppu välierissä
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Motonet GP Espoo 19.8.2026
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
- Yleisurheilun EM-kisat 10.8.2026 – päivän ohjelma, aikataulu, tv ja suomalaiset