Hetkonen: Norjasta pamahti shokkiväite Therese Johaugista
Norjan naisten hiihdon ykköstähti Therese Johaug päätti hiihtokautensa huikeasti voittamalla perinteisen hiihtotavan 50 kilometrin kisan Lahden maailmancupissa. Hän päihitti kakkoseksi tulleen Norjan Astrid Slindin yli minuutilla.
– Oli uskomattoman hienoa päättää voitolla ja vielä 50 kilometrillä. Nyt sain sen pois listaltani, sanoi Johaug Viaplaylle.
Johaug on aiemmin sanonut, että hän lopettaa uransa 99 prosentin todennäköisyydellä. Hän pyöritteli samaa asiaa myös sunnuntaina.
– On tämä hauskaa, mutta eiköhän vanhuksen ole nyt lopetettava. Eiköhän se ole loppu, vaikka tämä onkin hauskaa. Urani on ollut fantastinen, ja olen ylpeä siitä, että oli mahdollista tulla takaisin kahden vuoden tauon ja raskauden jälkeen.
Johaug paljasti, että hänen kumppaninsa Nils Jakob ohjeisti, ettei tämä tekisi päätöstä uransa jatkosta ennen pääsiäistä.
Johaug jäi MM-kisoissa ilman kultamitalia. Norjalainen hiihtoasiantuntija Petter Skinstad esitti rajun väitteen sunnuntain Lahden kisan jälkeen.
– Hyvissä olosuhteissa ja yhtä hyvillä suksilla Therese Johaug on edelleen maailman paras normaalimatkoilla. Toivottavasti näemme hänet olympialaisissa! kirjoitti Skinstad X:ssä.
Skinstadin puheet herättivät ihmetystä. Hänelle muistutettiin, että MM-kisoissa 50 kilometrin kisan voittanut Frida Karlsson ei ollut edes paikalla kilpailemassa.
LUE MYÖS
- Suomalaisen moukarinheittäjän tulevaisuus täysi mysteeri – kommentoi samalla rajua väitettä
- Rajun menneisyyden taakseen jättänyt Wiljami Myllylä avoimena – tärkeä viesti muille
- Remi Lindholm näytti heti kaapin paikan – ylivoimainen voitto Kainuussa
- Jesse Puljujärveltä melkoinen yllätys: debytoi artistina
- Suomi juhli MM-kultaa Dohassa – viimeiset laukaukset ratkaisivat kaiken
- Remi Lindholm näytti heti kaapin paikan – ylivoimainen voitto Kainuussa
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Uuno: Mikko Viitanen puhuu avoimesti avioerostaan – vaimo petti 15-vuotiaan oppilaan kanssa
- Venäjältä raju hyökkäys Johannes Kläboa vastaan – olympiavoittaja latasi hurjat syytökset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”