Valmentaja lausui Ylelle jäätävät sanat Saga Vannisesta
Moniottelija Saga Vanninen on ollut mainiossa iskussa hallikaudella. Hän nappasi myös viisiottelun EM-kultaa pisteillä 4 922.
Vanninen on ottanut ison kehitysloikan uuden valmentajansa Erki Noolin alaisuudessa. Hän siirtyi virolaisen valmennukseen viime kauden jälkeen.
Nool on puhunut Ylelle suojatistaan. Hän ylisti Vannista ja päätti jäätäviin sanoihin.
– Saga on siitä hyvä urheilija, että hän tietää, mitä pitää tehdä. Olemme katsoneet harjoituksissa, millaisia liikkeitä pitää tehdä. Jos pystyy tekemään sen kisoissa, se on helppoa. Huippu-urheilu on helppoa, kun on muita parempi, Nool lohkaisee.
Vanninen jatkaa hallikauttaan Kiinassa järjestettävissä MM-kisoissa. Tänä vuonna on luvassa myös ulkoratojen MM-kisat, jotka järjestetään syyskuussa Tokiossa.
Valintoja/joukkue MM-halleihin
Suomen Urheiluliitto on valinnut seuraavan joukkueen Kiinan Nanjingissa 21.–23. maaliskuussa pidettäviin yleisurheilun MM-halleihin:
Miehet, 60 m: Eino Vuori Hämeenlinnan Tarmo
Naiset, 60 m aj: Lotta Harala Tampereen Pyrintö
Seiväs: Elina Lampela Oulun Pyrintö.
Pituus: Jessica Kähärä Mikkelin Kilpa-Veikot
Viisiottelu: Saga Vanninen Tampereen Pyrintö
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalaislupaus jysäytti Lahdessa – maailman kärkilukemat taululle
- Lahdessa nähtiin lupaava signaali – Oliver Helander rikkoi vihdoin maagisen rajan
- Lahdessa nähtiin jättipamaus – nyt tuli kaikkein kovin tulos
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- YLE: Jukolassa varaudutaan nyt pahimpaan – drooniuhka nousi yllättäen esiin
- Tero Pitkämäen poika räjäytti SE-lukemat uusiksi
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Yleisurheilumaailma surussa – olympiajuoksija kuoli yllättäen
- Suomen yleisurheilutähti lataa suorat sanat somesta ja älypuhelimista
- IS: Lassi Etelätalon uusi laji paljastui – ”Aika nopea päähänpisto”
- YLE: Alisa Vainion kultasauma kasvoi tuntuvasti – olympiavoittajalta kova ilmoitus
- Jasmi Joensuu katosi ulkomaille – luksusveneeltä paljastuneet kuvat herättävät huomiota
- Kaisa Mäkäräinen: yllätyspesti!
- YLE: Jukolassa varaudutaan nyt pahimpaan – drooniuhka nousi yllättäen esiin