Tästä ei hiiskuttu – koko ikävä totuus Mika Myllylästä paljastuu
Suomalainen hiihtolegenda Mika Myllylä kuoli vuonna 2011. Hän oli kuollessaan vasta 41-vuotias.
Myllylän traagisesta kohtalosta on kirjoitettu ja puhuttu paljon. Tammi julkaisee syksyllä uuden kirjan legendasta.
Toimittaja Marko Lempinen on kirjoittanut Langennut legenda – Mika Myllylä -nimisen elämäkerran olympiavoittajasta.
– Langennut legenda – Mika Myllylä ei ole vain urheilukirja, vaan syvälle yhteiskuntaan kytkeytyvä tarina, jossa käsitellään myös äärimmäisyyksien hintaa, päihderiippuvuutta sekä koko elämänsä hiihdolle omistaneen poikkeusyksilön taistelua pimeyttä vastaan, kerrotaan esittelyssä.
Myllylän maine ryvettyi Lahden vuoden 2001 dopingskandaalissa. Siitä alkoi miehen alamäki kansan silmissä. Kirjassa paljastetaan kuitenkin, että totuus Myllylän päihdeongelmista oli monimutkaisempi.
– Dopingkäry Lahden MM-kisoissa 2001 viilsi parantumattoman haavan Myllylän itsetuntoon, mutta todellisuudessa hänen päihderiippuvuutensa oli havaittu jo uran aikana, selvitetään esittelyssä.
LUE MYÖS
- Rajun menneisyyden taakseen jättänyt Wiljami Myllylä avoimena – tärkeä viesti muille
- Remi Lindholm näytti heti kaapin paikan – ylivoimainen voitto Kainuussa
- Jesse Puljujärveltä melkoinen yllätys: debytoi artistina
- Suomi juhli MM-kultaa Dohassa – viimeiset laukaukset ratkaisivat kaiken
- Valko-Venäjä raivostui IIHF päätöksestä – heti tuli uhkaus
- Remi Lindholm näytti heti kaapin paikan – ylivoimainen voitto Kainuussa
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Uuno: Mikko Viitanen puhuu avoimesti avioerostaan – vaimo petti 15-vuotiaan oppilaan kanssa
- Venäjältä raju hyökkäys Johannes Kläboa vastaan – olympiavoittaja latasi hurjat syytökset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”