Suruviesti järkyttää – suomalainen lajilegenda menehtyi äkillisesti
Suomalainen urheiluperhe on kohdannut suru-uutisen. Sulkapallon lajilegenda Ville Valorinta on kuollut.
Sulkapalloliitto kertoi asiasta verkkosivuillaan. Valorinta menehtyi äkillisen sairauskohtauksen seurauksena.
Valorinta tuli mukaan liiton toimintaan viisi vuotta sitten. Hän teki toiminnanjohtajana merkittäviä uudistuksia suomalaisessa sulkapallossa.
Suomessa järjestettiin Valorinnan pestin aikana esimerkiksi kahdet EM-kisat. Valorinta oli myös vahvasti taustalla, kun Suomeen saatiin maailmankiertueen osakilpailu vuosiksi 2023–2026.
– Muistelemme lämmöllä sitä, miten hänet saattoi kilpailujohtajana löytää aamuisin soittamasta musiikkia, imuroimasta kenttiä tai keräämästä tyhjiä pulloja katsomoista ennen kuin ovet aukesivat yleisölle, avasi liitto tiedotteella.
Valorinta toimi liiton toiminnanjohtajana ja sen omistaman osakeyhtiön toimitusjohtajana vuosina 2020-2023.
LUE MYÖS
- Hiihtotähti Frida Karlsson joutui raivon kohteeksi
- Ylen asiantuntija: Iivo Niskasen on tehtävä shokkiratkaisu
- Nyt alkoi tapahtua: Lotta Haralalta tilannepäivitys
- Eronnut hiihtolegenda Riitta-Liisa Lassila löysi onnen
- Sonja Leinamo kertoi koko totuuden tilanteestaan
- Peli on selvä: Karu totuus valkeni Krista Pärmäkoskelle
- Sami Jauhojärvi teki shokkiehdotuksen Norjan hiihtotähdelle – löytyisikö vaimo Suomesta?
- Suvi Minkkinen voitti – Dorothea Wierer lausui karut sanat
- Norjan hiihtotähdeltä tylyä tekstiä Lauri Vuorisesta
- Salailu päättyi – koko totuus Reetta Hurskeesta paljastui nyt

- Hiihtomaailmassa leviää shokkihuhu Iivo Niskasesta – Jasmi Joensuu ihmeissään