”Turpiin tuli” – urheilutähden Kalevan kisoille raju päätös
Kalevan kisat päättyivät sunnuntaina isoon yllätykseen. Pitkään 800 metrin juoksua Suomessa dominoinut Joonas Rinne jäi viidenneksi ajalla 1.52,16.
Kisan jälkeen nähtiin muutakin ylivoimaista draamaa, kun maaliviivan ykkösenä ylittänyt Joonas Kumpulainen hylättiin ratarikkojen vuoksi. Niko Viljola otti lopulta voiton.
Rinne voitti Kalevan kisoissa 1 500 metrin kisan. Hän joutui kuitenkin pettymään kahdella ratakierroksella. Mies päivitteli tuntojaan Instagramissa.
– ”Mitä tapahtui?” -Osaisimpa vastata. Kun tuli loppukirin aika niin koneesta ei vaan löytynyt yhtään lisää vääntöä ja tulin kuudentena maaliin 800m finaalissa. Kisakauden mittaan on tullut sellainen tunne että jotain on pielessä ja kroppa ei toimi aivan normaalisti. Samalla kun toissapäiväinen 1500m oli sen verran vahvan tuntuinen että se antoi toivoa paremmasta, tämä päivä alleviivasi sen että kaikki ei ole kunnossa.
– Tämä kuuluu urheiluun – välillä juhlitaan, välillä tulee turpiin. Isot onnittelut mitalisteille ja myös Joonas Kumpulaiselle – kaikki tietää että olit päivän kovin. Tämä ei ollut tässä. Otetaan kaikki irti vielä tästä kaudesta ja viimeistään syksyn tullen ratkaistaan haasteet niin että palataan parhaaseen terään, tilitti Rinne.
– Oli tapahtumarikas kisa. Ainakin oli draamaa monella tavalla. Ensi vuonna jokainen meistä voi ottaa revanssin omalla tavallaan, kommentoi Viljola.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Frida Karlsson vangitsi katseita punaisella matolla – tyyli puhuttaa
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi haasteen – ”En tiedä miten pitäisi”
- Pituushypyn harvinainen temppu – urheilija teki mahdottomasta totta
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa
- Hiihdon tuore olympiamitalisti vaativaan leikkaukseen