Hiihtotähden suhde päättyi eroon – ”Lähdimme eri teille”
Hiihdon maailmantähtiin kuuluva Edvin Anger on eronnut rakkaastaan. Hän kertoi asiasta Södra Dalarnas Tidning -lehdelle.
Suhde herätti kiinnostusta Ruotsissa ja Norjassa. 23-vuotias ruotsalaistähti piti yhtä norjalaisen Emma Axelssonin kanssa. Myös hän oli tuttu nimi hiihtopiireissä.
– Päätimme lähteä eri teille oltuamme yhdessä kaksi ja puoli vuotta.
– Välimme ovat hyvät. Pidämme edelleen yhteyttä ystävinä. Välillämme ei tapahtunut mitään dramaattista, vakuutti Anger.
Anger tunnetaan kovan luokan sprinttitykkinä. Hän oli viime kaudella maailmancupin kokonaiskisan kakkonen.
– Tästä on jonkin aikaa. Joskus sitä ajattelee paljon ja joskus vähemmän. Ennen kaikkea sitä tottui näkemään toisiaan niin paljon. Sitten mentiin sadasta nollaan päivässä. Se on suurin muutos. Ei ole ketään kenelle soittaa, kun pääsee illalla kotiin.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Lotta Harala lähtee EM-radalle poikkeuksellisesta tilanteesta – ”En sitä täällä mieti”
- Hilla Uusimäen ja Heidi Salmisen EM-urakka päättyi pettymykseen – karu loppu välierissä
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Motonet GP Espoo 19.8.2026
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – näin suomalaiset suoriutuivat
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Emilia Kangas jakoi julman viestin somessa – vastaus oli hyytävän tyyni
- IL: Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – asiantuntija heitti kylmän arvion
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- Miesten moukarimestari varoitti Silja Kososta – EM-finaalissa täytyy varoa yhtä asiaa
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
- Yleisurheilun EM-kisat 10.8.2026 – päivän ohjelma, aikataulu, tv ja suomalaiset